Koronavuodet jämäyttivät kotisohvan nurkkaan niin, että ulos lähteminen on ollut yllättävän työlästä.
Tuija Helander
Korona on edelleen arvaamattomuudessaan ikävä ainakin meille immunopuutteisille keuhkosiirrokkaille. Me voimme kuitenkin hiukan hengähtää ja elää taas suht normaalisti, sillä kohta tulevat jakoon uudet omikronrokotteet, joiden on arveltu jopa ehkäisevän jossain määrin tartuntojakin (yle.fi 6.9.2022).
Hip-hurraa, maailma on taas avoin meillekin! On tätä odotettu.
Kun koronakuplassa oleminen tuntui tuskaiselta, odotin hartaasti aikaa, jolloin taas pääsisi menemään ja liikkumaan normaalisti ihmisten parissa. Suunnittelin kaikkea mitä teen ja minne menen, kun kurimus on ohi. Mutta, mutta… Kuplasta ulos tuleminen ei sujunutkaan ihan niin kuin olin kuvitellut. Kaveriporukoiden koolle kutsuminen, vierailureissut, konsertit ja teatteri – kaikki tämä vaikutti yhtäkkiä työläältä.
Koronarajoitusten aikana totuin nuhjaamaan kotioloissa tukka kampaamatta löysät verkkarit päällä. Ajatuskin ahtaista farkuista tai korkokengistä ahdisti. Paljon mukavampaa oli jäädä kotisohvalle katsomaan Elämäni biisiä kuin lähteä joihinkin pippaloihin. (Voi olla että tämä on myös iän mukanaan tuomaa mukavuudenhalua ja saamattomuutta.)
Raikun 100-vuotisjuhlissa vanha viestijoukkueemme Outi Jolma (s. Lehtinen, vas.), Marja Rinne (s. Koskimäki) ja Marika Ahtola (s. Sjöwall) ja minä.
Tuija Helander
Olen tämän syksyn aikana ollut sentään jo yksissä juhlissa, kun Raiku täytti sata vuotta. Juhlahousut mahtuivat onneksi vielä päälle, mutta tarkka saan olla, sen verran ”sopivalta” vyötärön kohta tuntui. Meikkiäkin tuli laitettua. Ripsivärin laittaminen oli tosin hankalaa, kun ei tahtonut nähdä kunnolla ja käsi tutisi. Se hyvä puoli tässä vanhenemisessa on, että tukka on trendikkäästi harmaa, eikä sitä tarvitse käydä värjäyttämässä kuuden viikon välein. Ja muutenkin, enää ei niin kauheasti jaksa miettiä mitä muut ulkonäöstä ajattelevat.
Koronavuosien jälkeen tuulahdus ”suuresta maailmasta” tekee hyvää.
Tuija Helander
Helsingissä olen käynyt jo kaksi kertaa. Uskaltauduin julkisiin liikennevälineihinkin. Taidan olla laumaeläin, sillä reissun kohokohtia oli vanhojen hienojen kivitalojen keskellä kävelemisen lisäksi ruuhkabussissa istuminen.
Viime viikolla kävin elokuvateatterissa katsomassa Suon villin laulun.
Ehkä tämä tästä. Kotisohvalle on edelleen mukava jäädä, mutta tuntuu hyvältä, että vaihtoehtojakin taas on.
Nautinnollista syksyä!