Blogi
Tuija
 
Helander
Olen keuhkosiirron saanut entinen huippu-urheilija, nykyinen kuntoilija ja valmentaja, jolle hengittäminen ja hengästyminen ovat jokapäiväisiä ilonaiheita. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri Turun kauppakorkeakoulusta, jonka oppeja käytän mieluummin raittiin ilman ja liikunnan kuin hammastahnan kaupitteluun. Blogini aiheet liittyvät useimmiten liikuntaan, urheiluun ja terveyteen. Entisenä nuorena (60 vuotta) saatan peilata myös asioihin ”ennen vanhaan”.
12.9.2022 11.49

Entisen nuoren nurkka: Kilowatit nolliin, kalorit tappiin

Liisa Nykänen totesi taannoisissa turinoissaan, että vaikka sähkön hinta kuinka nousisi, pyykit hän aikoo aina silittää. Itse en ole silittänyt pyykkejä sen jälkeen kun lapsi kasvoi baktee­rin­kes­tä­väksi. Sitä ennen olin silittänyt vauvan nutunnauhatkin, ja samalla vähän omiakin t-paitoja. Lapset oppivatkin hyvälle. Siskonpoika, joka oli saanut ylleen kiireessä silittämättä jääneen pyjaman, oli huudahtanut: Äiti, tämä pimaija on rapea!

Ny­ky­ään si­li­tys­rau­ta kai­ve­taan meil­lä esiin vas­ta kun ol­laan jo kii­rees­sä läh­dös­sä jo­hon­kin pip­pa­loi­hin ja juh­la­pai­ta pi­tää si­lit­tää. En ole iki­nä myös­kään omis­ta­nut man­ke­lia, vaik­ka kak­si sel­lais­ta on jo pe­rin­töi­nä ol­lut tu­los­sa. Ei mi­nul­la ole ol­lut ai­kaa si­li­tel­lä tai man­ke­loi­da rie­pu­ja, jot­ka muu­ta­man päi­vän pääs­tä hei­te­tään pe­su­ko­nee­seen.

Ja nyt on ihan lail­li­nen­kin syy: säh­köä pi­tää sääs­tää!

Olen ot­ta­nut mo­tok­si: ki­lo­wa­tit nol­liin, ka­lo­rit tap­piin.

Tänä syksynä on tullut seurattua kilowatteja.

Tänä syksynä on tullut seurattua kilowatteja.

Si­sä­läm­pö­ti­la on las­ket­tu 20 as­tee­seen, ja jos lii­kaa al­kaa vi­lut­taa, kä­ve­ly­lenk­ki kort­te­lin ym­pä­ri pis­tää ve­ren kier­tä­mään ja olon läm­pi­mäk­si. Sau­nas­sa käy­dään ker­ran vii­kos­sa, ja mie­lui­ten vii­kon­lop­pu­na, kun säh­kön spot-hin­ta on alim­mil­laan. Ja tie­tys­ti vas­ta kun­non (an­sai­tun) hi­ki­len­kin jäl­keen.

Te­le­vi­sio ei pau­haa enää taus­ta­ää­ne­nä, vaan ai­no­as­taan sil­loin kun siel­tä tu­lee jo­tain kat­sot­ta­vaa ku­ten puo­liyh­dek­sän uu­ti­set, ur­hei­lu­ruu­tu tai ko­mi­sa­rio Le­wis. Pik­kui­nen mat­ka­ra­dio ei säh­köä pal­jon vie, ja ra­di­os­ta tu­lee­kin it­se asi­as­sa hy­viä oh­jel­mia. Ai­on­kin li­sä­tä ra­di­on kuun­te­lua te­le­vi­si­on kus­tan­nuk­sel­la.

Ny­kyi­nen säh­kön hin­ta­hei­lah­te­lu on pis­tä­nyt miet­ti­mään, mi­ten hul­luun suun­taan tätä yh­teis­kun­taa on ra­ken­net­tu. Ta­voit­tee­na on ol­lut ruu­miil­li­sen työn vä­hen­tä­mi­nen säh­köä (tai mui­ta fos­sii­li­sia polt­to­ai­nei­ta) ku­lut­ta­vien vem­pain­ten avul­la. Lop­pu­tu­lok­se­na meil­lä on lii­ka­li­ha­vuu­des­ta kär­si­vä kan­sa, ys­ki­vä ter­vey­den­huol­to, il­mas­ton­muu­tos ja ener­gi­ak­rii­si.

Van­hem­mi­ten mi­nus­ta on tul­lut en­tis­tä enem­män hyö­ty­lii­kun­nan ys­tä­vä.

Sähköpyörä on korvannut auton kauppa- ja asiointireissuilla. Kätevä, nopea ja ilmastoystävällinen.

Sähköpyörä on korvannut auton kauppa- ja asiointireissuilla. Kätevä, nopea ja ilmastoystävällinen.

Meil­lä ei tule kos­kaan su­ri­se­maan ro­bot­ti­ruo­hon­leik­ku­ri pi­hal­la ei­kä ro­bot­ti-imu­ri si­säl­lä! Ruo­hon­leik­kuu käy hy­vin kä­ve­ly­len­kis­tä ja imu­roi­mi­nen ke­vy­es­tä jum­pas­ta. Sa­mal­la ne tuot­ta­vat läm­pöä si­vu­tuot­tee­na. Huus­hol­lin läm­mit­tä­mi­nen kau­ra­puu­rol­la on huo­mat­ta­vas­ti edul­li­sem­paa kuin säh­köl­lä. Ko­ti­jum­pal­la­kin on nyt uu­si ulot­tu­vuus: Kun koko per­he jump­paa, taa­tus­ti nou­see asun­non läm­pö­ti­la­kin!

On hul­lua, et­tä ar­ki­set ko­ti­as­ka­reet ja työ­hön liit­ty­vät asi­at hoi­de­taan ny­ky­ään na­pin­pai­nal­luk­sel­la, ja sit­ten hoi­de­taan liik­ku­mat­to­muut­ta va­paa-ajal­la mitä eri­lai­sim­min har­ras­tein. His­to­ri­an ra­tas­ta tus­kin voi­daan kään­tää, mut­ta jo­tain oli­si kek­sit­tä­vä il­mas­ton ja ih­mis­ten pe­las­ta­mi­sek­si.

Kuntosalilaitteet ja muut liikuntavälineet voisi valjastaa tallentamaan lihasvoimaharjoitteluun käytetyn liike-energian sähköenergiaksi.

Kuntosalilaitteet ja muut liikuntavälineet voisi valjastaa tallentamaan lihasvoimaharjoitteluun käytetyn liike-energian sähköenergiaksi.

Hei­tän­kin il­maan in­si­nöö­reil­le haas­teen: val­jas­te­taan kaik­ki kun­to­sa­li­lait­teet ja muut lii­kun­ta­vä­li­neet tal­len­ta­maan li­has­voi­ma­har­joit­te­luun käy­tet­ty lii­ke-ener­gia säh­kö­e­ner­gi­ak­si. Luu­li­si tä­män ole­van help­po hom­ma, kun kuu­ra­ket­ti­kin on kek­sit­ty. Kai yh­del­lä kun­to­sa­li­käyn­nil­lä tai pyö­rä­len­kil­lä sen­tään kah­vit keit­tää tai puo­li yh­dek­sän uu­ti­set kat­soo?

P.S. Ro­bot­ti-imu­ris­ta on ker­rot­ta­va yk­si tut­ta­van Fa­ce­boo­kiin lait­ta­ma päi­vi­tys. Per­heen kah­des­ta koi­ras­ta toi­nen oli pääs­tel­lyt olo­huo­neen nurk­kaan isän­tien huo­maa­mat­ta rui­ku­lit, jot­ka ro­bot­ti oli le­vit­tä­nyt on­nis­tu­nees­ti ym­pä­ri lat­ti­aa. Oli sii­nä ol­lut hom­maa, kun lat­ti­aa ja imu­ria oli alet­tu put­saa­maan. Ja haju oli kuu­lem­ma sa­noin­ku­vaa­ma­ton!

Kirjoittajan muut kirjoitukset

Näköislehti

Instagram

Menovinkit

To 23.7. Kesäpäivän musiikkihetki

klo 12 Sä­ky­län kir­kos­sa (Ve­te­raa­ni­ku­ja). Järj. Sä­ky­lä-Köy­li­ön srk.

To 23.7. Yleisöopastus

klo 15 Al­var Aal­lon Te­ras­si­ta­los­sa Kaut­tu­an Ruu­kin­puis­tos­sa. Läh­tö Ruu­kin Sy­dä­men edes­tä (Se­pän­tie 4, Eu­ra). Mak­sul­li­nen. Järj. Eu­ran kun­ta ja Ala-Sa­ta­kun­nan Op­paat.

To 23.7. Kesäinen kuntopiiri

klo 18–19.15 Län­si-Eu­ran ken­täl­lä (Naar­jo­en­tie 22). Kun­to­pii­rin jäl­keen len­to­pal­loa. Järj. Län­si-Eu­ran ky­läyh­dis­tys.

Pe 24.7. Mannilan iltatori

klo 18–20 ka­la­sa­ta­mas­sa (Ka­la­ran­ta 53, Eu­ra). Ke­sä­lau­lel­mia esit­tää So­rel­lat, po­ni­rat­sas­tus­ta. Sa­to­kau­den tuot­tei­ta, man­sik­kaa, ka­laa, Hon­ki­lah­den maa­ta­lous­nais­ten plät­te­jä, ky­lä­toi­min­ta­yh­dis­tyk­sen puf­fet­ti. Järj. Man­ni­lan Ky­lä­toi­min­ta­yh­dis­tys.

La 25.7. Unikeontori

klo 8–13 Ylä­neen to­ril­la (Kun­to­lan­tie 3, Pöy­tyä). Vuo­den Uni­ke­on he­rä­tys ja oh­jel­maa lap­sil­le. Järj. MLL Ylä­ne.

La 25.7. Euran alueen palokuntien amazing race -kilpailu

klo 10 al­ka­en ylei­sön seu­rat­ta­vis­sa Eu­ran ja Kaut­tu­an alu­eel­la. (Osa Kaut­tu­an Teh­tai­den VPK:n juh­la­vuo­den ta­pah­tu­mia.) Järj. Kaut­tu­an Teh­tai­den VPK.

La 25.7. Tour de Pyhäjärvi

klo 10 läh­tö Sä­ky­län kun­nan­vi­ras­ton ran­nas­ta (Ran­ta­tie 268) Py­hä­jär­ven ym­pä­ri pyö­ril­lä. Järj. Py­hä­jär­vi­seu­dun Nuor­kaup­pa­ka­ma­ri.

La 25.7. EuPa­–LTU-ottelu

klo 15 Wemb­leys­sä (Num­min­tie 31–39, Eu­ra).

La 25.7. Lakeland cruising

klo 18 al­ka­en ko­koon­tu­mi­nen Sä­ky­län S-Mar­ke­til­le (Pa­lo­mie­hen­tie 10, Sä­ky­lä). Au­to­let­ka läh­tee klo 19 reit­tiä Ran­ta­tie–To­ro­tie– Mur­ron­läh­teen­tie–Kar­hu­suon­tie–Köy­li­ön­tie–Kirk­ko­saa­ren­tie–Py­hän Hen­ri­kin­tie–Kan­kaan­pään­tie–Vuo­ren­maan­tie, jos­ta jat­ke­taan Vam­pu­laan ja Loi­maan Virt­taal­le. 30 mi­nuu­tin tau­on jäl­keen pa­luu­reit­ti Virt­taan­tie–He­vos­haan­tie–Pi­o­nee­ri­tie–Ran­ta­tie. Klo 21 Ra­vin­to­la St. Ran­nas­sa al­kaa mu­si­soi­da Stom­pin’ Riot. Järj. Han­nu Kär­käs.

Su 26.7. Hinnerjoki-päivä

mu­se­ol­la (Luot­teen­pe­rän­tie 13, Eu­ra). Klo 10 kan­san­lau­lu­kirk­ko mu­se­on pi­hal­la. Oh­jel­ma al­ka­en kel­lo 13. Pol­la­rin kult­tuu­ri­ta­lo (Lö­rön­tie 16) avoin­na 15.30–17. Järj. Hin­ner­jo­en ko­ti­seu­tu­yh­dis­tys.

Su 26.7. Lentopalloa

klo 16 Län­si-Eu­ran ken­täl­lä (Naar­jo­en­tie 22). Järj. Län­si-Eu­ran ky­läyh­dis­tys.

Su 26.7. Suvivirsien ilta

klo 18 Sä­ky­län kir­kos­sa (Ve­te­raa­ni­ku­ja). Järj. Sä­ky­lä-Köy­li­ön srk.

Ma–to 27.–30.7. Kotiseutupäivät

klo 12–17 Eu­ran Pir­til­lä (Sork­kis­ten­tie 8). Ai­hee­na Eu­ran sy­dän. Tai­det­ta, lou­nas­ta, rin­ki­lä­kah­vit. Järj. Ko­ti­seu­tu­yh­dis­tys Eu­ran Pirt­ti.

Ti 28.7. Virsien ja hengellisten laulujen ilta

klo 18 Pa­ne­li­an riv­myl­lyl­lä (Ri­vi­myl­lyn­tie 5, Eu­ra). Järj. Eu­ran srk ja Pa­ne­li­an ko­ti­seu­tu­yh­dis­tys.

Ti 28.7. Motoristikahvila

klo 18–20 Pa­ne­li­an Juh­la­ta­lol­la (Pa­ne­li­an­tie 28, Eu­ra). Järj. Pa­ne­li­an juh­la­ta­lo.