Pohdin serkkuni kanssa, millä kriteerillä tavaraa kuten vaatteita pitäisi heittää pois. Muotikin muuttuu nopeasti ja vanhat vaatteet voivat olla yhtäkkiä trendikkäitä. Veljeni mukaan mitta on kolme vuotta. Jos et kyseistä tavaraa tai vaatetta ole kolmeen vuoteen tarvinnut, joutaa se pois.
Naiset eivät ehkä aivan yhtä surutta tyhjentele garderoobejaan.
– No kyllä ainakin ne, joissa on vielä hintalappu markoissa, voisi heittää menemään, serkku tuumasi.
1990-luvulla heräteostoksena tehty keinoturkistakki: jos kumminkin?
Tuija Helander
Tarkastelin sitten omia komeroitani, ja totesin, että minullakin on siellä paljon markka-aikaisia vaatteita, ja vaikkei niissä hintalappua enää olekaan, joutaisi niistä moni jo keräykseen. Olen kyllä tehnyt samaa inventaariota ennenkin ja päätynyt aina pruuvailemaan vaatteita todeten: Tämähän on ihan kiva, jos kumminkin sitä tulisi vielä käytettyä.
Näitä jos-kumminkin-vaatteita alkaa olla kaapissa melkoinen määrä.
Kummisedän jäämistön setviminen sai minut miettimään, mitä omille tavaroille aikanaan tapahtuu. Keitä kiinnostavat vanhat valokuvani, saamani kirjeet ja postikortit, leikekirjat, palkinnot, korut, astiat ynnä muut? Olen jo miettinyt listaa, johon merkitsen kuka mitkäkin tavarat saa. Suuri osa joutaa tietysti roskiin, mutta toisaalta on myös sellaisia, joiden soisin kulkevan suvun nuoremmille, kuten esimerkiksi äidiltä saamani punaselkäinen kirjasarja. Ylpeys ja ennakkoluulo, Humiseva harju, Kotiopettajattaren romaani, Kurjat, Mylly joen rannalla – muun muassa nämä klassikot löytyvät sarjasta, enkä siedä ajatusta, että ne heitettäisiin roskalavalle.
Sieluun ottaa ajatus vanhojen kirjojen joutumisesta roskalavalle.
Tuija Helander
Kuulin Elisabeth Rehnin kerran haastattelussa kertovan, että hän on tehnyt kuolinsiivouksen. Ilmaus hätkähdytti. Termin on lanseerannut ruotsalainen Margareta Magnusson jo vuonna 1934. Se pitää sisällään ajatuksen, että kun kerran täältä kuollaan pois, ei tavaroita enää tarvita, ja jälkipolvia säästääkseen joku haluaa hoitaa tavaroiden hävittämisen itse.
Ruotsalaisesta vuonna 1989 kuolleesta Maja Ekelöfistä ilmestyi viime vuonna Nina van der Brinkin kirjoittama muistelmateos Jag har torkat nog många golv (HS 10.12.2022). Siivoojana työskennellyt Ekelöf tuli kuuluisaksi voitettuaan kirjoituskilpailun vuonna 1970 teoksella Siivoojan Raportti, jossa hän kuvaa siivoojan arkea ja ajatuksia. Näin hän oli mietiskellyt huhtikuussa 1968:
Siinäpä minulla pulma, kun pitäisi heittää jotakin pois, en löydäkään mitään mitä ei vielä voisi käyttää. Kuvittelen, että vaate on käyttökelpoinen, kunhan se on jotenkuten puhdas ja ehjä. Siksipä minä sovin niin huonosti tähän käytä-ja-paiskaa-pois-aikaan. Minä olisin kai soveltunut paremmin johonkin aikaisempaan kauteen. Inhoan autoja, muovia ja kaikkia tarpeettomia vehkeitä, millä tämä aikakausi kohta tukehduttaa meidät.
Ekelöfin ajatukset ovat osuvia, ja eritoten tänä päivänä! On vaikea mieltää ongelmaa 1960-luvulle, jota itse kuvailisin mieluummin tavaran puutteen aikakaudeksi. Mitähän Ekelöf miettisi nykyisestä krääsämäärästä?
Anttilasta 1990-luvulla ostetut kuusenkynttilät tarjouksessa 79 markkaa: toimii!
Tuija Helander
Jonkinlaisen elämän ”siivouksen” tarve näyttää olevan yleismaailmallista. Tällaisia asioita en vain itse ole tullut miettineeksi ensimmäisinä 60 vuotena. Nyt koen häälyväni sellaisessa ”jos-kumminkin” (säilytä) ja ”kun-kerran” (hävitä) välimaastossa. Tuleva vuosi näyttää, kummalle kallistun.