Ilman setäni Pekka Helanderin aiemmin tekemiä historiikkeja ja etenkin seuran varhaisen historian taltiointia tämä ei olisi ollut mahdollista. Pekka on tallettanut vanhoja pöytäkirjoja ja kuvia, tilastoinut raikulaisten saavutuksia ja urheilutuloksia, listannut johtokuntien kokoonpanot ja jopa kaikki seuran saamat pytyt, kunniakirjat ja kiertopalkinnot, sekä tehnyt leikekirjoja usean vuoden ajalta. Minusta tuntui, että Pekan aloittamaa hienoa työtä pitää jatkaa.
Euran Raikun miesvoimistelijoita tyylikkäissä asuissaan 1920-luvulla.
Hauskinta on ollut lukea vanhoja pöytäkirjanotteita ja katsella valokuvia miehistä rinta rottingilla valkeissa urheiluasuissaan. Tai kuvia seuran nelikymmenvuotisjuhlista, missä naisvoimistelijat esiintyvät pikku hamosissa tamburiinit käsissään. Urheilukisoista otetuissa kuvissa entisen hiilimurskakentän (nyk. Wembley) katsomo suorastaan pullistelee väkeä ja suuren urheilujuhlan tuntu on hyvin havaittavissa.
Euran Raikun nelikymmenvuotisjuhlissa naisvoimistelijat esiintyivät tamburiinit käsissään.
Varsinaisen kronologian lisäksi olen kerännyt historiikkiin ajan kuvaa kilpailureissuista ja kulkuvälineistä, urheiluvälineiden ja varusteiden kehityksestä ja muista seuratoimintaan vaikuttavista tekijöistä. Entisiltä urheilijoilta olen kysellyt muistoja.
Tekstien kirjoittaminen oli prosessin helpoin osa. Tietojen kerääminen sen sijaan on vaatinut monta käyntiä Fonectan sivuilla, puhelinsoittoja ensin yhdelle, sitten toiselle: ”En nyt muista tarkalleen, mutta kysyppä XX:ltä tai YY:ltä jos ne muistais….”
Kaikista asioista ei tarkkaa faktaa tai varmaa muistikuvaa valitettavasti löytynyt.
Tuskallisinta oli valokuvien läpikäyminen: mitä kuvia, mistä tapahtumista ja keistä? Puhumattakaan vuosilukujen ja nimien jäljittämisestä, jotka vaativat kymmeniä puheluja ja whatsapp-viestejä. Yhteensä noin 140 kuvan poimiminen ja kuvatekstien laatiminen vei monta päivää.
Euran Raikun sadan vuoden kuvat.
Eniten on pistänyt ajattelemaan se valtava muutos, mikä maailmassa, kotipaikkakunnallamme, urheilussa ja ylipäätään ihmisten elämäntyylissä ja elintasossa on sadan vuoden aikana tapahtunut. Seuran alkuvuosina kaikesta oli pulaa: varusteista, välineistä ja jopa ”harjoitushuoneiden” lämmityspuista.
Sekunttarin katoaminen oli suuruusluokaltaan pöytäkirjamerkinnän arvoinen asia, samoin kuin sen löytyminen muutaman kuukauden ”tarkemman hakemisen” jälkeen: Torettiin että seuran sekuntti kello löytyi 11.10.32. (PK13.10.1932).
Kieltolaki oli voimassa seuran alkuvuosien aikana. Urheiluseurankin oli laadittava oma ohjesääntö sille, miten toimitaan, jos joku seuran jäsen esiintyy humalaisena yleisillä paikoilla. Laaditussa ohjesäännössä oli kolmen varoituksen järjestelmä, joka jouduttiin kerran panemaan täytäntöönkin: Syystä että seuran järjestämistä iltamista Tuiskulassa jäi kappale esittämättä seuran jäsenen xx juopumuksen takia niin päätettiin siitä antaa ensimmäinen varoitus. (PK1.5.1929)
Päällimmäisenä mieleeni on jäänyt yhteisöllisyys, joka urheiluseuran toimintaan liittyi. Koska muuta aktiviteettia tai viihdettä ei tuolloin ollut juuri tarjolla, olivat seuran järjestämät kesäjuhlat kilpailuineen tapahtuma, joka sai koko kylän liikkeelle.
Nykyinen seuratoiminta on painottunut kilpaurheiluun, joka kokoaa yhteen seura-aktiivien lisäksi lähinnä harrastavat nuoret ja heidän vanhempansa, vähenevässä määrin heitäkin. Lajien määrä ja muu viihdetoiminta on lisääntynyt sadassa vuodessa niin paljon, että toimijoiden määrä Raikussa on vähentynyt huolestuttavasti, mikä aiheuttaa päänvaivaa seuran johdolle sen pohtiessa tulevaisuuden toimia.
Laatiessani viimeisiä kuvatekstejä aloin olla siinä pisteessä, että senat menivät sakaisin ja kaikki laskupäätä vaativat tehtävät pieleen. Hyvä kun osasin oman nimeni. Teksti ja kuvat ovat nyt taittajalla ja alan itse pikku hiljaa virota. Onneksi on kesää vielä jäljellä.
Läppäri kiinni – nyt alkoi kesä!