Olin mukana Pyhäjärviteatterin järjestämässä euralaisten Elämäni biisissä syyskuun lopulla. Yhden ainoan kappaleen valitseminen 62 vuoden ajalta oli vaikeaa. Joitain biisejä on tullut kuunneltua paljon, koska ne vain ovat niin hyviä. Joihinkin taas on saattanut liittyä jokin mukava tunnelma tai erikoinen tapahtuma, minkä takia ne ovat painuneet aivojen perimmäiseen sopukkaan, mistä ne sitten aina putkahtavat esiin kyseisen musiikin soidessa.
Kappaleekseni valikoitui Pave Maijasen Elämän nälkä ja vihjeeksi kerroin öisen taksiliikenteen. Melkein kaikki arvasivat biisini – ei liene vaikea kuvitella keuhkosiirron saaneelle elämän nälkää. Siihen liittyy kuitenkin myös pieni, tarkka hetki marraskuussa 2000: Keuhkosiirto on tehty pari viikkoa aiemmin ja olen päässyt teholta osastolle omaan ”eristysselliini” Meilahden tornisairaalan kahdeksanteen kerrokseen. Haavakivut ja kortisoni valvottavat. Seison yöllä kahden aikaan ikkunan edessä jumppaamassa ja seuraan alhaalla Paciuksenkadulla kulkevia autoja. Alan pitää tilastoa siitä, kuinka moni ohi ajavista ajoneuvoista on taksi. Tyynyradio on maksimivolyymilla sängyn päällä (ennen älykännyköitä ja spotifyitä sairaalassa oli jokaisella potilaalla oma tyynyradio, jota voi kuunnella niin, etteivät muut häiriinny). Kesken taksitilastoinnin alkaa kuulua Pave Maijasen Elämän nälkä.
Elämän nälkää 23 vuotta sitten.
Merkityksellisiä biisejä on elämän varrelta monia muitakin. Ensimmäiseltä vuosikymmeneltä tulee mieleen Iltatuulen viesti. On sunnuntaiaamupäivä, äiti leipoo kakkua iltapäivällä odotettavia vieraita varten. Olen juuri hipsinyt yläkerrasta alas keittiöön aamukahville. Puuhellassa on ”valu” (eli tuli) ja saan kaapia taikinakulhon. Radiossa Aikamiehet laulavat Iltatuulen viestiä. Se oli Suomen suosituimpien joukossa ja soi joka kerta sunnuntain listassa vuosina 1967–69.
Varhaisteinivuosien suosikkibändejä olivat Sweet, Slade ja Smokey. Näihin vuosiin liittyy myös ”pakkosyötöllä” kuunnellut 1970-luvun bändit kuten Deep Purple, Uriah Heep, Status Quo, CCR ja Moody Blues, joita viereisessä huoneessa majailleet isoveljeni soittivat kelanauhurilta päivästä toiseen. Jostain syystä tuon aikainen musiikki on vanhemmiten alkanut kuulostaa erityisen hyvältä, ja olen itsekin hankkinut kyseisten bändien levyjä.
Carpentersin Yesterday Once Moren soidessa nenääni tulee hevosen ja hernekeiton haju. On hiihtoloma 1970-luvun alkupuolella ja Kauttualla on järjestetty laskiaisajelu hevoskärryissä. Elämässäni on menossa sen ajan teinitytöille tyypillinen hevoshulluusvaihe. Hulluuden minuun tartutti serkku Riitta, jonka kanssa olemme juuri tulleet laskiaisajelulta ja syöneet hernekeittoa ja ”plättejä”. Radiossa soi tämä Carpentersin hitti, kun yht’äkkiä huomaamme ikkunasta, että laskiaisajelujen mies hevosineen kopsuttelee Maasillantietä pitkin. Puemme äkkiä päälle ja lähdemme pyörillä perään. Kysymme kuskilta, saammeko tulla harjaamaan hänen hevostaan ja päädymme Pysäkinkulmille. Kuski oli Jukka Saarni, jonka hevosia kävimme sen jälkeen harjaamassa usein kavereideni kanssa.
Eilisen hevoshulluus ja hiihtoloma.
Hevostelu jäi lukion alkaessa. Abba oli 1970-luvun loppupuolella hittiyhtye, jonka biisejä en ole kyllästynyt kuuntelemaan vieläkään. Dancing Queen, Knowing me, knowing you, Angeleyes… Abban biisien myötä liu’un lukioaikaan ja huolettomaan nuoruuteen, jolloin kaikki oli vielä edessä ja mahdollista, ja mielessä saattoi olla joku sinisilmäinen ihastuskin. Myös lukioaikaiset ja edelleen sydänystävät tulevat Abban mukana ajatuksiini.
Procol Harumin Whiter Shade of pale vie minut elämäni ensimmäiseen pelottavaan hetkeen. On helmikuu 1986. Olen ollut opiskelukaupunkini Turun Kupittaan hallissa harjoittelemassa, kun pitkin viikkoa tuntuneet kummalliset oireet voimistuvat. Tuntuu kuin sydän ei löisi normaalisti ja minulla on palan tunne kurkussa. On vaikea hengittää. Koska on lauantai, poikaystäväni vie minut päivystävälle lääkärille Pulssiin. Ajamme juuri Turun Tuomiokirkon edestä, kun Whiter Shade of Pale alkaa soida radiossa. Luulemani sydänkohtaus osoittautui ilmarinnaksi, joka sittemmin leikattiin Meilahdessa. Tämä oli myös ensimmäinen merkki sairaudesta, joka johti keuhkosiirtoon vuonna 2000. Biisi tuo edelleen ahdistavan olon ja palan kurkkuun.
Lähtölaskenta Rooman MM-finaaliin.
Opiskeluaikoihin liittyvät tiiviisti myös urheilu-urani huippuvaiheet. Rooman MM-kisat pidettiin syyskuun alussa 1987. Finaalipäivänä bussimatkalla hotellilta Stadio Olimpicolle radiossa alkoi soida enteellisesti Europen Final Countdown. Vielä tänä päivänä se tuo perhosia vatsaan. Olen mielessäni Rooman stadionin viereisellä Stadio dei Marmin verryttelykentällä, aurinko porottaa ja on kuuma, edessä on elämäni tärkein kilpailu.
Tämän vuosituhannen ja ”uuden elämän” biisi on Valvomon Mikä kesä. Meillä on uusperhe, johon mieheni ja minun lisäksi kuuluu kolme lasta. Lasten ollessa pieniä kävimme paljon miehen vanhempien kesämökillä Ruovedellä. Yhden kesän hitti oli Mikä kesä, ja siitä meille tulee aina mieleen nämä mökkireissut: kolme takapenkillä kihertävää rasavilliä ja pakolliset pysähdykset Terälahden Saleen jätskille. Lapset ovat nyt aikuisia, mutta Mikä kesän myötä pääsemme aina ”jäätelön makuun” ja yhteiselle matkalle mukaviin mökkimuistoihin.
Mitä kesä olisi ilman jäätelöä?