Jääkaapin putsaus ei kuulu lempipuuhiini.
Tuija Helander
Joka kerta, kun puhdistan jääkaapin lasilevyjen päissä olevia muoviliuskoja veitsen ja rätin kanssa, pärisen kiukkuiset ajatukset kaapin suunnittelijoille. Taatusti eivät ole koskaan siivonneet jääkaappiaan itse!
Edellisen jääkaappini alaosassa olevassa vihanneslaatikossa oli ”nerokkaat” möhkylät pohjassa, ilmeisesti ajatuksena, että tavarat olisivat lootassa jotenkin ilmavammin, tiedä häntä. Mutta, möhkyläpohjan päälle asetettiin levy, jossa oli reiät möhkylöiden kohdalla. Eivätkös nämä reikien reunatkin sitten keränneet jos jonkinlaista töhnää. Luuttaa siinä sitten tusinan verran reikien ympäryksiä yhden sileän pohjalevyn sijaan! Jääkaappi on vaihtunut, eikä uuden pohjassa ole mitään reikälevyjä. Muoviliuskat kyllä löytyy, ja jääkaapin putsaus tahtookin roikkua ”to do” -listalla päivästä toiseen…
Epäonnistunut imurin suulakkeen pyörien töhnänpoisto-operaatio
Tuija Helander
Viimeiseksi harmaita hiuksia on aiheuttanut imuri. Ostin edellisen ”äänettömän” imurini viidenkympin impulsiivisuuskriisissä. Imuri ei tosiaankaan pitänyt kovaa ääntä, mutta ei se myöskään imenyt pikkukiviä tai muita kovia irtoroskia, työnsi vain niitä edellään. Kun imurin varresta sitten joku muoviosa kului niin, ettei harjasosa enää loksahtanut kiinni vaan lähti imuroidessa aina irti, heitin imurin kellariin ja ostin uuden.
Tämä imuri on ollut käytössä vasta muutaman kuukauden. Viimeksi imuroidessani suulake ei enää liikkunut tasaisesti lattialla vaan jumitti jotenkin oudosti. Tutkittuani asiaa havaitsin, että suulakkeen pohjassa olevista pyöristä toinen oli kerännyt ympärilleen karvoja, hiuksia ja muuta pölytöhnää niin paljon, että pyörä jumitti paikallaan. Yritin sitten repiä töhnää irti naulan, sukkapuikon ja pinsettien kera: ei irtoa, eikä pyöri! Pyörät ovat sellaisessa kolossa, ettei niitä voi purkaa rikkomatta muovisia osia. Eli puhdistaminen on mahdotonta. Selvä suunnitteluvirhe! Imurin suulake odottaa nyt eteisen oven suulla kauppaan takaisin viemistä ja toisenlaiseen vaihtamista. Ja adrenaliinia on kulunut.
Kodinhoito-oppi ei olisi pahaksi kodinkoneiden suunnittelijoille.
Tuija Helander
Lämpöpattereista en edes viitsi puhua. Olen jo alistunut ja tottunut heiluttamaan magneettiharjaa toisessa ja imuria toisessa kädessä niitä puhdistaessani – mutta vain joulu- ja juhannussiivon yhteydessä!
Robotti-imurit olen tuominnut ei-koskaan -listalle. Ne samoin kuin robottiruohonleikkurit näyttävät pörräävän päämäärättömästi vain alueiden keskiosissa. Tomut ajautuvat aina nurkkiin, lattialistojen reunuksille ja sohvan alle, minne robotti ei osu. Mitä hyötyä on imuroida sieltä, mistä pöly on jo potkittu pois?
Kodinkoneiden ostaminen on aina riskitouhua. Niiden käyttökelpoisuus kun paljastuu vasta kotona tositoimissa. Kahvinkeittimestäkään ei ikinä tiedä liruttaako vai losottaako pannun nokka. Kodinkoneliikkeessä pitäisikin olla aina vesipiste, missä pannun voisi testata. Ja miksi ihmeessä samankin merkin keittimissä on jokaisessa mallissa hiukan erikokoinen ja -muotoinen pannu? Särkyneen lasipannun hankinta on lähes yhtä hankalaa ja kallista kuin uuden keittimen.
Kun kahvinkeittimistä sitten siirrytään korkeampaa tekniikkaa vaativiin hifi- ja digilaitteisiin, yksi blogi ei riitä kertomaan niihin liittyviä turhautumisen, osaamattomuuden ja hankaluuden näkökohtia, joita tällainen yksinkertaiseen elämään tottunut, 1900-luvulla syntynyt joutuu kohtaamaan. Se on sitten jo toisen blogin kokoinen tarina.