Kun korona löi yliopiston kirjaston ovet kiinni, jouduin kirjallisuustieteellisen väitöskirjatyöni kanssa hankaluuksiin. Niin hyvä kuin Satakirjastojen valikoima onkin, aivan kaikkia tarvittavia teoksia ei Satakunnasta saa. Ei kyllä saanut opiskeluaikoinakaan, ja sama pätee todennäköisesti eri alojen opiskelijoihin yhä: kaikkea tieteellistä kirjallisuutta ei perustutkintoa vartenkaan ole tarjolla muualla kuin yliopistojen kirjastoissa.
Suuri apu oli siitä, että niin oman yliopiston kirjasto kuin kansainvälinen akateeminen maailma heräsivät samaan painajaiseen kaikkialla, ja saataville tuli pian enemmän e-kirjallisuutta kuin aiemmin. Kaikkein suurin apu on kuitenkin ollut ikioma Euran kirjasto.
Tiesitkö, että voit tilata oman kotikirjastosi tiskille melkeinpä minkä tahansa kirjan mistä tahansa Suomen kirjastosta? Kaiken lisäksi kirjaston ammatilliset lonkerot ulottuvat sellaisiinkin paikkoihin, joihin ei tavallisena lainaajana helposti pääsisi.
Kokemukseni mukaan tietty teos kansalliskirjaston kokoelmasta Helsingistä saapuu keskimäärin viikossa. Kaukolainaaminen ei ole ilmaista, mutta hinta on niin kohtuullinen, että sillä hinnalla en matkusta sen paremmin julkisilla kuin omallakaan autolla edes Tampereen yliopiston kirjastoon ja takaisin. Tämä on huono uutinen vain tamperelaisille ystävilleni, joiden tapaamisia olen vuosien varrella paljon sopinut kirjastoreissujeni yhteyteen.
Vaikka perustutkintoa opiskellessa yliopiston kirjasto oli aina lähellä, olisin silloinkin hyötynyt tästä palvelusta. Kun kurssillinen väkeä jonottaa yhtä kirjaa samaan aikaan, olisi ollut hyvin kätevää tietää, että sen voi tilata toisen yliopiston kirjastosta omaan kotikuntaan ja noutaa viikonloppuna sieltä.
Suomalainen kirjastolaitos on käsittämättömän hieno palvelu ja pääosin ilmainen. Silloinkin, kun kirjastossa jokin maksaa, hinnat ovat joko nimellisiä tai ainakin varsin kohtuullisia. Osa ihmisistä on valmis maksamaan kuukausihintaa älypuhelimen kirjapalveluista. Sitä ihmettelen. Minulla on kirjasto!