Kalevala syntyi 1800-luvulla kansallisromanttisen aatteen tarpeesta saada Suomen kansalle uskottava myyttinen historia. Ilmestymisaikoinaan sitä luettiin jopa todellisena myyttikertomuksena, joka kansanperinteestä poimittiin esiin. Nykyään tiedämme, että se on Lönnrotin taideteos, vaikka hän käyttikin aitoja kansanrunouden säkeitä.
Teoksesta tuli heti kansallisen ylpeyden aihe ja suoranainen suomalaisuuden kulmakivi. Ensimmäiset muunnelmat olivat pääosin yleviä ja alkuteosta kunnioittavia. Suuret ikäluokat ja heidän lapsensa muistavat, kuinka Kalevalaa on lausuttu juhlissa ja opeteltu ulkoa koulussa. Teos oli arvokas mutta jäyhä ja etäinen, eikä sitä juuri versioitu.
1980-luvulla Paavo Haavikko ravisteli eeposkuvaa Rauta-aika-romaanillaan ja erityisesti samannimisellä kohun saattelemalla tv-sarjalla. Keskusteltiin, onko soveliasta, että Uuno Turhapuroa ja kansalliseepoksen sankariseppää esittää sama näyttelijä. Sen jälkeen Kalevala-muunnelmien kenttä oli valmis vapautumaan hiljalleen laajemmin.
Joissakin tämän vuosituhannen Kalevala-muunnelmista eeposta parodioidaan rankasti ja yhdistetään hyvinkin luotaantyöntäviin kuvastoihin, kuten huumeisiin ja väkivaltaan. Usein Kalevalasta on luotu jännittävä fantasiamaailma, jossa seikkaillaan tosissaan, joskus veijarimaisemmin, toisinaan taas Kalevalan tapahtumille etsitään mielikuvituksellisia vaihtoehtoja viikinkiajan historiasta.
Vaikka nykymuunnelmat versioivat Kalevalaa vähintään pilke silmäkulmassa eivätkä välitä alkuteoksen glorifioinnista, nekin samalla kuljettavat kansalliseeposta ja tietoutta siitä eteenpäin ajassa. Siis tukevat, eivät vastusta, tämän kulttuurisen monumentin jatkumoa.
Nyt aika, jossa sota on päässyt ihon alle, näyttää herättäneen kansallisen yhtenäisyyden. On ajankohtaista ja sopivaa puhua siitä, kuinka hyvin meidän suomalaisten asiat ovat ja kuinka elämässämme ja kulttuurissamme on paljon sellaista, mitä haluamme puolustaa. Maanpuolustus ja kansallinen kulttuuri ovat eri asia, mutta ristiinvaikuttavat. Odotan mielenkiinnolla, näkyykö tämä seuraavan polven Kalevala-muunnelmissa kansallisromanttisen ajan merkitysten uutena pintautumisena – Kalevalaa koskevasta kulttuurisesta muistista kun ne eivät koskaan ole kadonneet.