En siis ole ehdolla aluevaaleissa, mutta miksi olisin niin hyvä? Olen kirjoittanut juttusarjaa sote-uudistuksen vaikutuksista ja aluevaalien teemoista ja perehtynyt siksi keskivertoa syvällisemmin aluevaalien teemoihin. Tajuntaani on iskostunut kirkas ymmärrys siitä, että näissä vaaleissa jaetaan valta päättää ihan oikeasti jokaiselle ihmiselle tärkeistä palveluista.
Kuka muka voi väittää, ettei ole koskaan tarvinnut tai voi luottaa elävänsä loppuelämänsä tarvitsematta koskaan palokuntaa, lääkäriä, ambulanssia tai palvelukotiasumista? Jos joku nyt viittaa, minun on vaikea uskoa hänen olevan ihan tosissaan. Mahdollista myös on, että tällainen henkilö tarvitsisi tukea tunnistaakseen tarpeensa ja hakeutuakseen tarvitsemiensa palvelujen piiriin, siis sosiaalipalvelua.
Miksi sitten en ole ehdolla? No, ensinnäkään kukaan ei ole kysynyt, ainakaan tosissaan. En kyllä silti olisi lähtenyt. Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa on ominaisuus, joka saattaa karsia muitakin teoriassa kiinnostuneita. Sitoutumatonkin ehdokas saa usein kunnallispolitiikassa loikkarin leiman vaihtaessaan listaa. Itse en kestäisi sellaista leimaa, mutta en luultavasti pystyisi tältä istumalta valitsemaan loppuelämän puoluettakaan. Paras siis pysyä tavallisena kansalaisena.
Ihmisiä, jotka äänestävät eri vaaleissa eri puolueita kulloisenkin teeman tai tilanteen mukaan, on luultavasti yllättävän paljon. Heitä ei vain tule ajatelleeksi, sillä vaalit pyörivät puolueiden ympärillä ja puolueiden välillä pujottelu äänestyskäyttäytymisessä on hiukan tabu. Näitäkin ihmisiä kannattaa puhutella vaalityössä.
On kauhean outoa, että nämä vaalit eivät kiinnosta ihmisiä, kun aiheena on ensi kertaa keskitetysti sikermä niin tärkeitä peruspalveluja. Toimittajana saan kirjoittaa näitä asioita ihmisten ulottuville. Työni tuntuu tärkeältä – onneksi poliitikkoja ovat jotkut muut. Kahden viikon päästä tiedämme, keistä kaikista voimme äänestäjinä valita.