Tultuani yksi vuosi ja viisi kuukautta sitten äidiksi, liityin myös joukkoon nimeltä väsyneet vanhemmat.
Väsymyksellä en nyt viittaa turhautumiseen ilmalentoa tekeviin kaurapuuroihin, syötyihin kukkamultiin enkä edes pyykkikoneessa parittomien sukkien kanssa kolisevaan yölamppuun. Ne ovat pieniä arkisia sattumuksia ja elämää, saavat välillä repimään pelihousut ja välillä nauramaan kippurassa, aika usein molempia yhtä aikaa.
Sen sijaan viittaan väsymyksellä sellaiseen jättimäisen aivosumun asteeseen, joka seuraa, kun on monta yötä putkeen herännyt lohduttamaan jälkikasvuaan tunnin–puolentoista välein, noussut joka toinen aamu – puolison kanssa vuorotellen – neljän maissa vastaanottamaan uuden päivän tai vaikka valvonut koko yön, kun lapsonen onkin päättänyt elää muihin ihmisiin nähden käänteistä vuorokausirytmiä.
Siinä tilassa ihminen tekee outoja, epätoivoisia asioita.
Tähän sarjaan kuuluvat esimerkiksi lukemattomat Google-haut vauvojen unesta, unettomuudesta, unihulinoista, unikouluista, unikoulujen epäonnistumisesta ja valvomisen terveyshaitoista. Väsymyksen syvimmissä syövereissä itsensä löytää maksullisia unikonsultteja ja erinäisiä muita unihokkuspokkuksia markkinoivilta sivuilta.
Emme sortuneet konsulttiin, mutta yhteen hokkuspokkukseen kyllä. Puolalaisena käsityönä valmistettu ja äidin kohdun kohinaa eli whitenoisea toisteleva suhina-nalle ei kuitenkaan sekään parantanut pienokaisemme unta.
Nallen olisi pitänyt suhinallaan reagoida vauvan itkuun ja vaivuttaa tämä takaisin uneen, mutta meidän nallellamme oli tapana reagoida itkun sijaan kaikkeen muuhun, kuten kyljen kääntämiseen. Lopulta lapsen isä ilmoitti, että nyt jompikumpi heistä jättää jaetun makuuhuoneemme, hän tai ergonominen puolalaisnalle. Nalle lähti ja pölyttyy tätä nykyä varaston perällä.
Aika kuitenkin korjaa ja opettaa, samoin sen myötä vakiintuvat rutiinit eli lapsen turvallisen arjen peruspalikat. Totuutena on ja pysyy kuitenkin se, ettei sen kauniimpaa ole kuin rauhallisesti nukkuva lapsi. Niihin hetkiin, kun pienokainen hämärässä lastenhuoneessa nukahtaa syliin tai lurittelee pinnasängyssä sujuvalla siansaksalla viimeiset unituhinansa, ajan toivoisi ihan tosissaan pysähtyvän.
Sitä kun sanotaan, ettei tätäkään ikuisesti kestä.