Jyväskylän yliopiston pedagogisissa opinnoissa minua ja muita opettajaopiskelijoita koulutettiin antamaan oppilaille palautetta seinälle heijastetun hampurilaisen avulla. Sillä oli Mäkkärin euron juustoksi yllättävän merkityksellinen sanoma: vaikka palautteen pihvi on kehittävä ja eteenpäin vievä kritiikki, sen ympärille tulee kattaa motivoivaa, onnistumisia korostavaa ja lempeää... No, sämpylää.
Siis positiivista palautetta, kehuja. Tämän teit hyvin, tätä voit kehittää, tässäkin onnistuit.
Pari muutakin oivaa palautteenanto-oppia jäi tuolloin takataskuun. Keskity itse suoritukseen, älä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Äläkä koskaan sano koskaan, ikinä tai aina, esimerkiksi tähän tapaan: Ikinä et laita vessapaperirullaa oikein päin. Aina juot viimeiset kahvit. Koskaan et keitä lisää.
Vaikka edellä mainitut ohjenuorat tarjoaisivat erinomaisen lähtökohdan kaikelle arvottavalle ja arvostelevalle viestinnälle, arjessa tulee usein kohdattua varsin toisenlaista puheenpartta – ja sorruttua siihen toisinaan myös itse. Ehdottomuuden ilmaisuilla, kuten esimerkeissä edellä, viestin vastaanottaja ajetaan nurkkaan ja keskusteluyhteys katkaistaan, ennen kuin sitä on varsinaisesti edes syntynyt.
Yksilöllisiin ominaisuuksiin, älyyn, luonteenpiirteisiin tai ulkonäköön, liittyvä palaute on puolestaan aina äärimmäisen herkkää maaperää, sillä sen vastaanotto riippuu vain tulkitsijasta. Kurjinta palaute on silloin, kun se sivaltaa yllättäen ja itselle arkaan aiheeseen.
Tuttavani kirjoitti somessa taannoin siitä, miten oli saanut runsaasti sinällään positiivisia kommentteja laihduttuaan huomattavasti, enemmän kuin ne maagiset viisi kiloa. Laihtuminen ei kuitenkaan ollut tapahtunut hänen ehdoillaan, päinvastoin. Hän toivoi, ettei hänen kehoonsa ja sen muutoksiin enää puututtaisi ilman parempaa tietoa.
Pikaluistelija Mika Poutala lausui Pyeongchangin nelossijan jälkeen Facebook-tilillään viisaasti: Sen, kuka minä olen syvimmiltäni, ainoastaan minä voin määritellä. Ja se, mitä ihmiset minusta ajattelevat, sillä ei periaatteessa ole mitään merkitystä. Se, että ymmärrän, mikä olen syvimmältäni, pitää minut vahvasti maassa ja auttaa minua näkemään asiat vähän isommassa perspektiivissä.
Syvimmiltään sinä ja minä, me olemme arvokkaita.
Poutalan sanat sydämessä ja hampurilainen mielessä pärjää vuorovaikutuksen kuohuissa jo aika hyvin.