Miten, tosiaan. Tuttumme parisuhde on kaikilla somemittareilla mitattuna täydellinen, vaaleanpunaisella hileellä ja hiotuilla timanteilla koristeltu rakkauden kiiltokuva. Sellainen ihmissuhteiden punainen Ferrari, jota me tavalliset Volkswagen-pariskunnat sitten sydämin ja peukutuksin ihastelemme.
Rakkaus ja onnellisuus eivät sosiaalisessa mediassa kuitenkaan yksinään tuo tykkäyksiä, vaan kontekstin tulee olla kohdillaan. Hyviä vaihtoehtoja pusuasetelman taustalle ovatkin ulkomaanmatkat, jotka suuntautuvat vähintään yhden rapakon taakse, ja Z-sukupolven hyväksymät kulutustuotteet, kuten Starbucks-pahvimukit ja Free Run -lenkkarit. Kapitalismikin kiittää nykyromantiikkaa.
On kuitenkin täysin ok jakaa kauniita kuvia ja tarinoita myös seuraajille ja faceystäville, ja vähintään yhtä ok on tykätä niistä myös aidosti. Jaettu onni on ollut parasta onnea jo kauan ennen someaikaa, vain sen sisältö ja merkitys ovat muuttuneet.
Ilmiön, Instarakkauden, ongelma onkin oikeastaan vastaanottajassa, ei sen jakajassa. Kuva risuaitoineen kertoo kyllä enemmän kuin X-määrä sanoja, mutta kiitos suodattimien, rajausten ja valotusten, se myös valehtelee yhtä pätevästi – tai jättää jotain olennaista näyttämättä. Jo pelkästään Instagramin omat kuvanmuokkaus- ja asettelumahdollisuudet ovat monet, ja hyvä filtteri on taatusti nopein tapa korjata säröilevä parisuhde.
Katsojan tehtäväksi jääkin tulkita kuva ennen kaikkea rakkauden representaationa: miten jakaja haluaa suhteensa maailmalle näyttäytyvän. Ferrarin tavoittelun sijaan katse kannattaakin kääntää vaikkapa ulos ikkunasta, jossa vanha pari samanlaisissa tuulipuvuissaan kiertää joka-aamuista lenkkiään. Käsi on kädessä vain itsensä vuoksi, tykkäykset eivät heidän todellisuuttaan hetkauta.