Tuota otsikkoa olisi voinut jatkaa ...ennen kuin oli Flooraa, mutta tuo aikamääritystapa ei nykysanotusti "avautuisi" nuorille. Eivät sitä ymmärtäneet nuoret työkaverinikaan, joille vanha tv:n mainoslause oli ihka outo.
Olen miettinyt, miten ihmeessä ennen muinoin, kuten 80-luvulla, tehtiin lehtiä, kun ei ollut Internettiä, Googlea, sähköpostia eikä kännyköitä.
Tai muistanhan minä, kun itsekin tein silloin nuorena toimittajana tätä samaista aviisia (taas historiasanastoa!).
Meillä oli toimituksessa 22-osainen Facta-tietosanakirja, GT-karttoja, Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto, puhelinluettelo, paljon kirjoja ja verokalenteri.
Niillä pääsi pitkälle, kun osasi hakea tietoa. Facta kertoi asioiden faktat ja Suuresta suomalaisesta sanakirjasta saattoi tarkistaa oikeinkirjoituksen. Mehevyyttä ja vaihtelua tekstiin toi 180-sivuinen Synonyymisanasto.
Kun joku haastateltava piti saada jututettua, kaivettiin puhelinluettelo esille, ja kun tavoiteltiin naista, tarkistettiin verokalenterin luettelosta hänen edellään olleen miehen nimi. Sen perusteella löytyi töpselipuhelimen numero, sillä puhelimet olivat siihen aikaan miehen nimellä.
Jos puhelimeen ei vastattu, toimittaja saattoi soittaa tavoitellun naapurille ja pyytää tätä käymään sanomassa, että haastateltava menisi sisälle vastaamaan puhelimeen.
Tämä tarina on totta, usko vain. Kummin kaimojakin on jahdattu, jotta saatiin tarvittavat kommentit.
Vaikka lehtijutun eteen tehdään vieläkin paljon töitä, ennen se oli vielä työläänpää, muttei ihme kyllä yhtä hektistä kuin nyt.
Tunnustan eläneeni ajan, jolloin jutut kirjoitettiin kirjoituskoneella paperille, filmirullat kehitettiin kuviksi pimiön litkujen katkussa ja tuotokset lähetettiin linja-autolla kirjapainoon.
Siellä minä nuorena äitinä seisoin kaksi iltaa viikossa näyttämässä taittajafaktorille, mihin juttuladelmat, kuvat ja ilmoitukset sivuilla laitetaan.
Oli se aikaa. Jos lehden teko on nykyään rakasta työtä, se oli silloin henki ja elämä. Lapsetkin ovat jälkeenpäin kertoneet, etteivät he uskaltaneet sairastua maanantaisin ja keskiviikkoisin, kun äidillä oli lehdentekopäivä.