Tuoreesta kokemuksesta voin sanoa, että lapsenlapsetkin toimivat tosi hyvin, vieläpä vieraalla maalla.
Olin maaliskuussa viikon Lanzarotella mieheni ja tyttäremme kohta 7-vuotiaan Miisan ja 5-vuotiaan Siirin kanssa. A-luokan mummu-pappa-loma kahden reippaan prinsessan kanssa.
Jo Helsinki–Vantaan lentokentällä koneen lähtöportilla iso osa kanssamatkustajista tiesi, että tytöt olivat lähdössä ensimmäistä kertaa ilman vanhempia viikoksi reissuun, että heillä oli uusi kullanvärinen matkalaukku, että Miisan selässä oleva Frozen-reppu oli täynnä unileluja, joita Siirikin saa ehkä lainata, ja että Miisa menee sen repun kanssa syksyllä kouluun.
Eräs elämän koulimalta ja tylyltä näyttänyt rouvasihminen jonotti takanamme koneeseen pääsyä suupielet tukevasti alaspäin. Minä käänsin katseeni toiseen suuntaan, mutta Miisa ei. Hän tokaisi naiselle ihailevalla äänellä: Kauniit helmet sulla. Ja voi sen naisen ilmettä. Suu kääntyi hymyyn, ja hän sopersi hämmentyneenä muovihelmiään hypistellen, Voi, kiitos!
Minä mietin, mitähän kaikkea loma vielä tuokaan tullessaan. Ja se toi.
Hotellissa tytöt näkivät ensimmäiseksi harmaaraidallisen kissan, jota piti silittää, vaikka kuinka yritin puhua kulkukissojen huonosta hygieniasta. No, olin flunssan jäljiltä menettänyt melkein kokonaan ääneni, eivätkä tytöt viittomianikaan ymmärtäneet, joten kissa sai hellyyttä. Se ristitiin Rauhaksi, kun niin laiskasti loikoili auringossa. Viikon lopulla sen nimi oli Rauha-Villi, sillä se oli purrut Miisaa ja raapaissut Siiriä.
Hotellin aamupaloilla ja lounailla tytöt hurmasivat avoimuudellaan paitsi ison osan vanhempia hotellivieraita myös tarjoilijat. Juttu luisti molempiin suuntiin, vaikka tyttöjen espanjan sanastoon kuuluivat vain tervehdys Hola! ja kiitos-gracias. Siirikin jutteli erään hollantilaisen herrasmiehen kanssa pitkään ja sanoi lopulta, että tuo mies ei kyllä ymmärrä minua lainkaan. Hyvä oppi tulevalle naiselle.
Lomaviikkomme oli riemastuttava. Kun lähdimme takaisin Suomeen, respan naiset tulivat halaamaan tyttöjä ja vieraat vilkuttivat hyvästejä. Minä ja mieheni paistattelimme ylpeinä vierellä ja muistamme pitkään, että eräs englantilaismies kysyi meiltä, olemmeko vanhempia vai isovanhempia.