Kyllä pitää sanoa. Mistä ihmiset muuten ymmärtävät, mitä toinen tarkoittaa? Ei pelkkä ilmeily tai käsillä viittely riitä, eivätkä mitkään asiat ole niin selviä, ettei niitä vähän tarvitsisi selittää - toisaalta ja toisaalta.
Filosofi Esa Saarinen kertoili joulukuun lopun Hesarissa sanojen suuresta voimasta ja kehotti meitä puhumaan toisistamme kauniisti, sillä kielteiset sanat muovaavat ajatteluamme. Ei kannata sanoa vaimoaan eukoksi eikä miestään äijäksi, jos aikoo istua saman keittiön pöydän ääressä hänen kanssaan koko elämänsä. Rakas kuulostaa paljon paremmalta, ja on kivempaa elää rakkaan kuin eukon tai äijän rinnalla.
Jututin Esa Saarista kauan, kauan sitten tähän lehteen, ja silloin hän kannusti ihmisiä antamaan itselleen kukoistusluvan. Ihania käsitteitä tuolla leopardi-täpläisiä pikkutakkeja käyttävällä miehellä, ja niin viisaita: aivojen tehdasasetukset, ylärekisterinen ajattelu, automaattiohjatut ajatukset...
Ajatuksemme ovat sanoja ja käsitteitä, joita olemme vuosien varrella haalineet, ja sanoilla sekä ilmaisemme asioita että rakennamme todellisuutta, filosofoi Saarinen. Pistää miettimään, mutta palataanpa astetta helpompiin, ihan omiin ajatussanoihini.
Kauniit sanat saavat monenlaista hyvää aikaan, eikä niitä pitäisi jättää vain ajattelun asteelle ja sanoa vasta toisen arkun äärellä. Parilla positiivisella sanalla voi ilahduttaa ja kannustaa toista enemmän kuin osaa kuvitellakaan, ja parilla rumalla sanalla taas repiä toiseen ikiaikaiset haavat.
Sanatyöläisenä olen umpirakastunut suomalaisiin sanoihin ja paitsi kirjoitan, niin myös puhun ja keksin niitä mielelläni. Se tuntuu olevan perinnöllistä, ja loppukevennyksenä tulkoonkin kolmen lastenlapseni sutkautuksia: Onpa meillä vierainen ilta, tuumi Siiri 4v, kun taloon oli kutsuttu monta perhettä kyläilemään.
Joko bensasit meidän auton?, kysyi Miisa 6v isältään ja tiedusteli papaltaan, käykö tämän auto kiisselillä.
Puolitoistavuotias Isla taas hellyttää kaikkien sydämet pyytämällä keksikaapin edessä: Lissää kessii, kiiitos!