Vanha viisaus ja hyvä neuvo. Kokemuksesta tietää, että tylsyyden ja alakulon tullen usein auttaa, kun vain ryhtyy tekemään jotain pientä ja arkista.
Entisaikojen ihmiset osasivat sen ehkä paremmin kuin me. Muistan, miten mummulla oli tapana ottaa huonot, ikävät tai surulliset asiat vastaan: Hetken pysähdys, katse jossain kaukana, ehkä joku huokaus tai äänetön rukous, mutta sitten jatkuivat askareet, perunoiden kuoriminen tai pyykin silittäminen tai mikä nyt sattui kesken olemaan.
Joku kuulemma alkaa siivota kaappeja, kun maailma järkkyy.
Rutiinien siunaus on juuri siinä. Ne antavat käsille työtä ja mielelle aikaa ja rauhaa työstää asioita. Tuntuu kuin elämä olisi kaikesta huolimatta hallinnassa.
Parasta rutiinien antamaa terapiaa ovat pihatyöt. Olevien ja tulevien murehtiminen keskeytyy, unohtuukin, tai kutistuu uusiin mittasuhteisiin, kun kääntää kasvimaata, leikkaa pakkasen lannistamia kesäkukkia tai haravoi. Puhumattakaan kevään ja kesän puutarhatöistä, joihin kuuluu vielä bonuksena uuden kasvun seuraaminen.
Kovin arkinen lääke, mutta toimii. Ja siinä on sekin hyvä puoli, että työ ei lopu kesken eikä tule valmiiksi ja silti työnsä jäljen näkee heti. Siinä saa myös aikaan jotain konkreettista – tunne merkityksettömyydestä tai turhuudesta ei kuulu puutarhatöihin.
Pihatöissä voi myös tuntea olevansa osa jotain suurempaa suunnitelmaa: muutamien kuukausien kuluttua kompostista saa taas jo levittää multaa ja penkeistä, jotka nyt tyhjenevät, puskee uutta vihreää.
Ainakin Yhdysvalloissa tästä aiheesta on tehty yliopistotutkimustakin. Tiede selittää asiaa niin, että pihoilla ja puutarhoissa elää harmiton bakteeri, joka saa elimistön tuottamaan enemmän serotoniinia. Se taas sekä torjuu masennusta että rentouttaa, virkistää ja lisää onnellisuutta.
Eipä muuta kuin sitä bakteeria hankkimaan sitten vain tänäänkin – vaikka ehkäisemään jo ennalta syksyn alakuloa.