Varsinaista ikäkriisiä ei ole havaittavissa. En haluaisi olla nyt just missään muualla tai eri ikäinen. Tai sanotaan näin, että nykyään pystyn hyväksymään, etten voi olla sadassa paikassa samaan aikaan. Jokainen vuosi on opettanut paljon ja uskon, että jokainen vuosi tästäkin edespäin opettaa rutkasti lisää. Ehkä ihminen on kaikkein itsevarmin ja onnellisimmillaan, kun ikää karttuu sen verran, ettei nuoruuden epävarmuus enää paina, uskaltaa olla rehellinen muille ja itselleen ja on kokemusta elämän iloista ja suruista jo sen verran, ettei aivan pienet jutut hetkauta.
Jännäähän on se, ettei voi tietää onko jäljellä vielä tuplaten päiviä vai kuinka paljon. Ehkä vanhassa talossamme, tai pikemminkin kaivossamme, vesi on sitä kuuluisaa elämän eliksiiriä ja edesmenneen emännän tavoin kipuan yli satavuotiaaksi.
Olen huomannut parin viime vuoden aikana, että asiat voivat kääntyä päälaelleen nopeastikin. Toivottavasti hyvin päin, omien valintojen seurauksena eikä ikävien sattumusten ja tapahtumien kautta. En vielä muutama vuosi sitten olisi uskonut, että nyt tulevana kolmekymppisenä löytäisin itseni lähes satavuotiaan maatalon emäntänä, upean ja rakkaan ihmisen avovaimona, kauppatieteiden maisterina ja keramiikkaopiskelijana Forssassa.
Kun huonoina päivinä tulee fiilis, että elämässä ei mitään tapahdu, mitään en ole saanut aikaan tai kaikki jumittaa niin on hyvä katsoa taakseen ja oikein listata asioita, joista on iloinen tai ylpeä.
Jaan kanssanne omaa listaa kuvien kera:
Mulla on olo, että kun olen uskaltanut tehdä tosi rohkeita hyppyjä uuteen, on kaikki mahdollista jatkossakin. Tärkeintä on olla myötämielinen itselleen ja pitää huolta terveydestään, niin henkisestä kuin fyysisestäkin. Muistetaan pitää huolta myös lähimmäisistä ja iloita tästä yhdestä, ainoasta elämästä.
Kesällä 2020 ostettiin Yläneeltä maatila ja muutettiin maalle.
Joonas Puttonen