Pitkän ja lumisen talven jälkeen on ollut ilo päästä taas metsäpoluille tuulettumaan.

Met­sän ja luon­to­ym­pä­ris­tön mer­ki­tys­tä ih­mi­sen ter­vey­del­le on alet­tu tut­kia run­saas­ti 2000-lu­vul­la. Lä­hes jo­kai­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa pää­dy­tään sa­maan tu­lok­seen: met­sä on ih­mi­sen hy­vin­voin­nil­le tär­ke­ää.

Seu­raa­vas­sa eri tut­ki­muk­sis­sa esiin tuo­tu­ja nä­kö­koh­tia.

”Mitä enem­män luon­toa, sitä ter­veem­pi ih­mi­nen”. Ja­pa­ni­lai­sen tut­ki­muk­sen mu­kaan stres­si­hor­mo­ne­ja ja syö­pää vas­tus­ta­via pro­tei­i­ne­ja erit­tyy enem­män luon­nos­sa kä­ve­lyn kuin kau­pun­ki­kä­ve­lyn jäl­keen.

Ai­vo­tut­ki­muk­sis­sa on ha­vait­tu, et­tä kä­ve­ly ja juok­su pump­paa­vat ver­ta ai­voi­hin eri­tyi­sen hy­vin. Tämä ei joh­du pel­käs­tään ve­ren­kier­ron nor­maa­lis­ta vil­kas­tu­mi­ses­ta lii­kun­nan seu­rauk­se­na, vaan ja­lan pai­nu­mi­ses­ta maa­han pump­paa­val­la ryt­mil­lä. As­ke­leen pai­nal­lus maa­han ja as­kel­ryt­mi, joka yleen­sä on sama kuin sy­dä­men lyön­ti­ti­heys, saa­vat ai­kaan ”pai­ne­aal­lon” ver­ta ai­voi­hin joh­ta­vis­sa val­ti­mois­sa. Juok­sus­sa vai­ku­tus on suu­rem­pi kuin kä­vel­les­sä, kun taas pyö­räi­lys­sä tätä ei ta­pah­du.

Ikääntyvälle väestölle lähimetsän helppo saavutettavuus korostuu.

Tuija Helander

Lenk­kei­ly met­sän neu­las­po­luil­la ei käy li­has­ten ja ni­vel­ten pääl­le yh­tä pal­jon kuin ko­val­la as­fal­til­la. Tä­män mer­ki­tyk­sen olen huo­man­nut eten­kin vii­me vuo­si­na, kun vuo­si­ren­kai­ta on al­ka­nut ker­tyä ja ni­ve­let pik­ku hil­jaa ruos­tua. Män­ty­pui­den kat­vees­sa pois­sa ka­tu­pö­lyis­tä il­ma­kin on pal­jon raik­kaam­paa, mis­tä keuh­kot tyk­kää­vät!

”Met­sä vir­kis­tää te­hok­kaam­min kuin puis­to.” Met­sän vai­ku­tuk­set ei­vät ole ai­no­as­taan fy­si­o­lo­gi­sia, vaan niil­lä on suu­ri mer­ki­tys myös ih­mi­sen psyy­kel­le. Ky­se­ly­jen mu­kaan ih­mi­set ar­vos­ta­vat vi­he­ra­lu­eis­sa eri­tyi­ses­ti kau­nis­ta mai­se­maa, rau­haa, hil­jai­suut­ta ja met­sän tun­tua. Lä­hi­met­sil­lä on ra­ken­net­tu­ja puis­to­ja el­vyt­tä­väm­pi vai­ku­tus. Mo­net ih­mi­sis­tä ko­ke­vat, et­tä met­säs­sä huo­let haih­tu­vat ja mie­li vir­kis­tyy.

”Jos met­si­kös­tä nä­kee läpi, jää vir­kis­ty­mi­nen vä­häi­sek­si.” Ra­ken­ta­mi­sen tii­vis­tä­mi­nen kes­kus­ta-alu­eil­la su­pis­taa vi­he­ra­lu­e­ko­ko­nai­suuk­sia ja hä­vit­tää sa­mal­la asuk­kai­den ar­vos­ta­mia luon­to-omi­nai­suuk­sia. Jos laa­jo­ja luon­to­ko­ko­nai­suuk­sia pil­ko­taan, mah­dol­li­suus rau­han, hil­jai­suu­den ja met­sän­tun­nun ko­ke­muk­sil­le hä­vi­ää.

Lapset nauttivat metsässä kirmaamisesta.

Tuija Helander

”Vi­he­ra­lu­ei­ta tar­vi­taan ko­din lä­hel­lä.” Lä­hel­lä asu­tus­ta ole­via vi­he­ra­lu­ei­ta käy­te­tään ah­ke­ram­min kuin syr­jäs­sä si­jait­se­via. Erääs­sä tut­ki­muk­ses­sa ha­vait­tiin, et­tä jos etäi­syys on al­le puo­li ki­lo­met­riä, alu­et­ta käyt­ti 70 pro­sent­tia asuk­kais­ta vä­hin­tään nel­jäs­ti vii­kos­sa. Vä­li­mat­kan kas­va­es­sa kah­teen ki­lo­met­riin tai yli käyt­tö pie­ne­ni 44 pro­sent­tiin ja kah­teen ker­taan vii­kos­sa.

Hol­lan­ti­lai­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa to­det­tiin vi­he­rym­pä­ris­tön mer­ki­tyk­sen ko­ros­tu­van eten­kin las­ten, nuor­ten, ikään­ty­vien ja huo­nom­mas­sa so­si­oe­ko­no­mi­ses­sa ase­mas­sa ole­vien koh­dal­la.

En­tä sit­ten met­sien hyö­ty­käyt­tö, mar­jas­tus ja sie­nes­tys? Pii­ra­kat ja pais­tok­set mais­tu­vat sata ker­taa pa­rem­mil­ta, kun ne on vä­sät­ty it­se poi­mi­tuis­ta mar­jois­ta ja sie­nis­tä. Vi­ta­mii­nit­kin siir­ty­vät näin suo­raan met­säs­tä lau­ta­sel­le.

Tuhooko ne mein mörrimetsän!?

Tuija Helander

Kaut­tu­an met­sän ra­ken­ta­mi­ses­ta käy­tiin ko­vaa vään­töä muu­ta­ma vuo­si sit­ten. Ko­ro­na-ai­ka on vii­meis­tään osoit­ta­nut met­säm­me ar­von. Mi­käs sen hie­nom­paa kuin paik­ka, jo­hon pää­see tur­val­li­ses­ti, mak­sut­ta ja omin ja­loin muu­ta­mas­sa mi­nuu­tis­sa, ja jos­sa sa­mal­la ker­taa hoi­tu­vat sekä sie­lu et­tä ruu­mis.