Helsingin Sanomissa on palsta, jossa julkaistaan vanhoja uutisia 50 vuoden takaa. Viime viikolla silmiini osui kaksi urheiluun ja liikuntaan liittyvää mielenkiintoista juttua, joista käy ilmi miten paljon maailma on muuttunut (HS 23.11.).

Toi­ses­sa tai­vas­tel­tiin sitä, et­tä nai­set oli otet­tu mu­kaan Pir­kan hiih­toon: ”Mo­ni­vuo­ti­sen ja sit­ke­än uu­vu­tus­työn tu­lok­se­na ovat nai­set saa­vut­ta­neet puh­taan sel­kä­voi­ton mie­hi­sis­tä vas­tus­ta­jis­taan Pir­kan hiih­dos­sa.” Jär­jes­te­ly­toi­mi­kun­ta oli jou­tu­nut an­ta­maan pe­rik­si ja pääs­tä­mään nai­set mu­kaan vuon­na 1972 jär­jes­te­tyn 19. Pir­kan hiih­don 90 ki­lo­met­rin tai­pa­leel­le. Toki nai­set oli­vat teks­tin mu­kaan en­nen­kin ol­leet mu­ka­na, mut­ta vain sa­la­hiih­tä­ji­nä lui­kah­del­len la­dul­le vai­vih­kaa mies­ten pe­räs­sä.

Rasittavan urheilun katsottiin olevan haitaksi naisen elimistölle vielä pitkään 1900-luvulla. Pirkan hiihdon 90 kilometrillekin naiset pääsivät osallistumaan vasta 1972. Postikorttikuva Karto/Roger-Viollet.

Karto/Roger-Viollet

Toi­ses­sa ju­tus­sa kä­si­tel­tiin polt­ta­va­na käy­nyt­tä kes­kus­te­lua, joka kos­ki yli­pit­kiä juok­su­ja. Ju­tus­sa ker­ro­taan tut­ki­muk­ses­ta, jos­sa tut­kit­tiin yli­pit­kien juok­su­mat­ko­jen vai­ku­tus­ta eli­mis­töön. Il­mei­ses­ti juok­su­jen oli epäil­ty ole­van juok­si­joil­le pa­hak­si, sil­lä lop­pu­pää­tel­mä oli, ”et­tei juok­si­joi­den elin­ten ja si­ten it­se juok­si­joi­den kun­to ole suin­kaan huo­non­tu­nut. Päin­vas­toin ko­hen­tu­nut.”

Nai­sen ase­ma ur­hei­lu­maa­il­mas­sa on käy­nyt läpi mel­koi­sen muu­tok­sen. An­tii­kin olym­pi­a­lai­sis­sa ei nai­sia nä­ky­nyt. Ur­hei­lu oli mies­ten etuo­i­keus ja nai­mi­sis­sa ole­val­le nai­sel­le jopa ki­so­jen kat­so­moon il­mes­ty­mi­nen tie­si kuo­le­man­tuo­mi­o­ta. Nai­mat­to­mil­la nai­sil­la sen si­jaan oli osal­lis­tu­mis­mah­dol­li­suus - pal­kin­toi­na. Val­jak­ko­a­jo­jen voit­ta­jat oli­vat ni­mit­täin suo­sit­tu­ja san­ka­rei­ta, joil­le isät luo­vut­ti­vat mie­lel­lään tyt­tä­ri­ään pal­kin­nok­si. Le­gen­dan mu­kaan esi­mer­kik­si Troi­jan san­ka­ri Odys­seia voit­ti Pe­ne­lo­pen puo­li­sok­seen juu­ri täl­lä ta­val­la. (Läh­de: Do­ris H. Pie­roth, Their Day In the Sun, Wo­men of the 1932 Olym­pics)

Mo­der­nien olym­pi­a­lais­ten ai­ka­kau­del­la nai­set­kin pää­si­vät osal­lis­tu­maan. En­sim­mäi­set nai­sur­hei­li­jat näh­tiin jo Pa­rii­sin ki­sois­sa 1900, mut­ta vain nai­sil­le so­pi­vis­sa ”ele­gan­teis­sa” la­jeis­sa ku­ten kro­ke­tis­sa ja ten­nik­ses­sä.

Naiset pääsivät 1900-luvulla mukaan olympialaisiin aluksi vain naisellisen ”eleganteissa” lajeissa kuten tenniksessä ja kroketissa. Kuvan pelaaja olisi varmasti menestynyt aitajuoksussakin, jos sellaista olisi ollut tarjolla! Postikorttikuvan on ottanut Jacques-Henri Lartique.

Jacques-Henri Lartique

Suo­mes­sa nais­ten ur­hei­lua, eten­kin ylei­sur­hei­lua, kat­sot­tiin kar­saas­ti vie­lä 1900-lu­vun al­ku­puo­lel­la. Tah­ko Pih­ka­lan mie­les­tä nai­sur­hei­lu oli ”epä­es­teet­tis­tä il­vei­lyä”, ei­vät­kä sen ajan lää­ke­tie­teen asi­an­tun­ti­jat­kaan ha­lun­neet an­taa nai­sil­le lu­paa it­sen­sä rääk­kää­mi­seen ur­hei­lun pa­ris­sa: nai­sen eli­mis­tön ja lap­sen­saan­ti­ky­vyn ar­vel­tiin kär­si­vän.

Tahko Pihkala halusi saada koko kansan liikkeelle, mutta suhtautui penseästi naisten kilpaurheiluun kuvaten sitä sanoilla ”epäesteettistä ilveilyä” ja ”piikaisten pingerrystä”.

Toi­sen maa­il­man­so­dan jäl­keen asen­teet al­koi­vat muut­tua, kun oli huo­mat­tu, et­tä nai­set pys­tyi­vät te­ke­mään myös ras­kais­ta töis­tä mies­ten tais­tel­les­sa rin­ta­mal­la.

Pit­kään on kui­ten­kin kes­tä­nyt en­nen kuin myyt­ti ra­sit­ta­van ur­hei­lun so­pi­mat­to­muu­des­ta nai­sel­le on mur­tu­nut. Vie­lä 1960-lu­vul­la nais­ten pi­sin juok­su­mat­ka olym­pi­a­lai­sis­sa oli 800 met­riä ja vas­ta Münche­nis­sä 1972 nai­set ki­sa­si­vat 1 500 met­ril­lä. Oma la­ji­ni, ”mie­hen­tap­po­mat­kak­si” kut­sut­tu 400 met­rin ai­ta­juok­su, tuli nais­ten oh­jel­maan Los An­ge­le­sis­sa 1984, sa­moin 3 000 met­riä ja ma­ra­ton. Myö­hem­min kol­mo­nen pi­den­net­tiin vie­lä vi­to­sen ja kym­pin mat­koik­si. Mou­ka­ri ja kol­mi­loik­ka li­sät­tiin 1990-lu­vul­la ja vii­mei­si­nä sei­väs ja es­te­juok­su 2000-lu­vul­la.

Asen­teet ovat to­si­aan muut­tu­neet. Jos mum­mo­ni oli­si ai­koi­naan hui­vi pääs­sä ruu­tu­es­sus­saan läh­te­nyt len­kil­le Py­hä­jo­en ky­lä­teil­le, hä­net oli­si var­maan vie­ty pak­ko­hoi­toon. Ny­kyi­set mum­mot käy­vät kun­to­sa­lil­la ja pol­ku­juok­suis­sa. Kun it­se juok­sin 1980-lu­vul­la Tu­rus­sa Kuu­vuo­ren por­tai­ta ylös-alas, saat­toi il­lan ai­ka­na joku yk­sit­täi­nen kul­ki­ja kii­ve­tä ra­put ylös ko­tiin­sa. Teh­des­sä­ni pol­ven­nos­to­juok­sua yli­op­pi­las­ky­län hiek­ka­tiel­lä ohi kul­ke­nut lap­si ih­met­te­li isäl­leen: Kat­so isi, täti pomp­pii has­sus­ti.

Nykyään voivat niin nuoret kuin vanhatkin tädit pomppia ihan rauhassa ilman, että se herättäisi suurempaa kummeksuntaa.

Ny­ky­ään Kuu­vuo­ren por­tais­sa on juok­si­joi­ta niin, et­tei se­kaan mei­naa mah­tua ja Au­ra­jo­en hiek­ka­tiel­lä voi näh­dä nai­sia pomp­pi­mas­sa mi­ten mil­loin­kin il­man et­tä sitä ku­kaan ih­met­te­lee.

Vie­lä muu­ta­ma vuo­si sit­ten nais­ten olym­pi­a­la­jeis­ta mie­hiin ver­rat­tu­na puut­tui vain 50 ki­lo­met­rin kä­ve­ly, mut­ta nyt tä­mä­kin ero on pois­tu­mas­sa. Laji ni­mit­täin uha­taan pois­taa lis­tal­ta ko­ko­naan. Ei kui­ten­kaan sik­si, et­tä se oli­si juok­si­joil­le epä­ter­veel­lis­tä, vaan il­mei­ses­ti sik­si, et­tä me­di­an ja penk­kiur­hei­le­van ylei­sön kun­to ei kes­tä niin ra­sit­ta­vaa la­jia.