Päällimmäisenä mieleen jäi maatalouden, ja varsinkin laiduntavien eläinten, alituinen läsnäolo maisemassa. Lampaat, lehmät, possut, ja joskus kanatkin, ovat vuoden ympäri ulkona, ja joka tien varrella on ainakin pari laidunta joilta voi bongata heiluvia häntiä ja huiskivia korvia. Suomessa usein tuntuu, että kotieläimet pidetään ”piilossa”, ja varsinkin talvella (ihan järkevistä syistä toki!) karja pysyy visusti sisätiloissa.
Autoilijat varokoot, lehmiä liikenteessä!
Raita Markula
Maaseudun pikkuteillä liikenneruuhkaa aiheuttivat autojen sijaan lypsylle matkaavat lehmät, jotka satapäisinä jonoina vaelsivat päämäärätietoisesti kohti karjasuojaa. Isompien teiden varsilla tätä tarkoitusta varten oli erikseen kaivettu alikulkutunneleita, jotta lehmät eivät olisi liikenteelle haitaksi. Tämä vaellus toistui joka maitotilalla kerran tai kaksi päivässä, ja lehmät tiesivät aina tasan tarkkaan, minne mennä. Minäkin pääsin pari kertaa osalliseksi tästä rutiinista, muun muassa joulupäivän ilta kului rattoisasti lypsimiä sovitellessa.
Lehmäroduista päällimmäisinä olivat raskaat mustavalkoiset friisiläiset, keveämmät jauhoturpaiset, suurisilmäiset jerseyt ja näiden risteytykset, ns. kiwi crossit. Pihvipuolella aberdeen angus oli valtarotu, ja Eteläsaaren karut rinteet olivatkin melko täynnä lihaksikkaita mustia eläimiä. Lampaita totta kai oli paljon, noin 30 miljoonaa, vaikka vanhat farmarit huokailivatkin raskaasti ja haikailivat vanhoja hyviä aikoja, jolloin tuo määrä oli lähes kaksinkertainen. Minusta yli seitsemän miljoonaa lammasta yhtä ihmisasukasta kohden on kyllä jo aika paljon…
Laiduntavat lampaat ovat olennainen osa uusiseelantilaista maisemaa.
Raita Markula
Torikulttuuri oli voimissaan, ja lähes jokaisella paikkakunnalla järjestettiin kerran viikossa Farmer's Market, johon paikalliset tuottajat kokoontuivat myymään herkullisia vihanneksia, tuoreita leivonnaisia ja paljon muuta. Monen viikonloppurutiiniin kuuluikin käydä torilla ostoksilla ja tapaamassa tuttuja, vähän niin kuin meillä kotipuolessakin. Tämä on minusta hieno ja kaunis asia, sillä torilla tuottaja ja kuluttaja kohtaavat silmästä silmään, ja ruuan alkuperä on vahvasti esillä. Väittäisin jopa, että tällaisessa ympäristössä ihmiset ovat valmiita maksamaan ruuasta enemmän, kun kyseisen herkun tuottanut ja sen eteen töitä tehnyt ihminen seisoo nenän edessä ja tunnelma on leppoisa ja kiireetön. Tavallisessa ruokakaupassa asioidessa kun usein unohtuu, että se broilerinleike tai kukkakaali ei ole siihen itsestään ilmestynyt, vaan sen takana on paljon ihmisiä ja työtunteja, ja iltapäivän kiireessä suolaiselta tuntuva hintalappu saattaa vähän ärsyttää.
On kuitenkin yksi ala, jolla tämän tuottajaläheisyyden vaalinta on täällä pallon toisella puolella tehty lähes mahdottomaksi: lihan pientuotanto. Siinä missä suomalaiset virkaveljet saavat myydä omasta karjasta tehtyjä pihvejään ja makkaroitaan omassa pikku tilamyymälässään, uusiseelantilaisten farmarien tilanne on toinen. Jos lihan haluaa kaupalliseen käyttöön, eläimet on myytävä suurteurastamoille, joista liha sitten päätyy kaupan hyllylle, ihan vain nautana, sikana tai lampaana rodusta ja kasvatustavasta riippumatta. Jos taas viljelijä haluaa omansa takaisin, kotikylän teurastaja saa toki kolkata ja leikata eläimen, ja sen saa kaikkine päivineen omaan pakastimeensa, mutta myydä sitä ei saa, ei edes antaa ilmaiseksi muille kuin aivan lähimmille perheenjäsenille. Tämä oli mielestäni huutava epäkohta muuten niin maatalouteen ja luontoon nojaavassa maassa.
Nämä karvakaverit olivat yksi syypää matkakohdevalintaani.
Raita Markula
Tästä huolimatta Uusi-Seelanti oli maaseutumatkailijan unelma: huikeita maisemia, valtavasti vaellusreittejä, jo aiemmin mainitsemani torit, viinikierrokset, puutarhat ja lukuisat kaupat joiden myyntiartikkelit painottuivat tuoreisiin vihanneksiin ja hedelmiin. Metsästys, kalastus ja harrasteviljely lukeutuvat monen paikallisen harrastuksiin, ja kaupungin laitamien omakotitalojen pihoiltakin kuului kanojen kotkotusta ja satunnainen lampaan määkäisy. Voin siis suositella tätä kaukaista saarivaltiota niin luontomatkaajalle ja maalaisromantiikan vaalijalle, kuin myös opintomatkana maaseudun ammattilaiselle.