Sosiaalisessa mediassa ja verkon kaikissa mahdol­li­suuk­sissa on aivan rajattomasti hyviä asioita! Monelle, kuin myös minulle ne ovat tärkeitä työkanavia. Kuitenkin niiden käytöllä on myös lähes yhtä paljon huonoja lieveilmiöitä. Aikaisemmin olen kirjoittanut verkon vaaroista, mutta yksi sen suurimmista ongelmista on mielestäni vihapuhe ja verkossa kiusaaminen.

Olen omas­sa am­ma­tis­sa­ni muu­sik­ko­na näh­nyt vi­ha­pu­het­ta ja ar­vos­te­lua pal­jon. Olen­kin op­pi­nut sen, et­tei kom­ment­ti- ja kes­kus­te­lu­pals­to­ja kan­na­ta men­nä lu­ke­maan, jos ei ha­lua pi­la­ta päi­vään­sä. Ai­van tun­te­mat­to­mat ih­mi­set, mo­nes­ti vie­lä ne, jot­ka ei­vät tie­dä kom­men­toi­mas­taan asi­as­ta ot­sik­koa enem­pää, lau­ko­vat hur­jia kom­ment­te­ja ja me­ne­vät hen­ki­lö­koh­tai­suuk­siin.

Jul­ki­suu­den hen­ki­löt tai elä­mäs­sään jol­lain ta­val­la hie­man me­nes­ty­neet hen­ki­löt ovat usein nii­tä, jot­ka jou­tu­vat kär­si­mään vi­ha­pu­hees­ta eni­ten, mut­ta vi­ha­pu­he on le­vin­nyt ne­tin kaut­ta myös ai­van ta­val­lis­ten ih­mis­ten on­gel­mak­si.

Mo­nes­ti mi­nul­le­kin on sa­not­tu, et­tä se kuu­luu tuo­hon am­mat­tii­si ja se pi­tää vain kes­tää. Mik­si? Mik­si ke­nen­kään ih­mi­sen pi­tää vain kes­tää se, et­tä joku si­nul­le ai­van tun­te­ma­ton ih­mi­nen kir­joit­taa si­nus­ta tai si­nul­le louk­kaa­vas­ti?

Sosiaalinen media on useasti täynnä kultaisia kulisseja, todellisuus on toinen.

On help­poa naa­mi­oi­tua ver­kos­sa ni­mi­mer­kin taa, tai mo­nel­le saat­taa riit­tää vain se, et­tei tar­vit­se ol­la kas­vok­kain, kun oma­na it­se­nään avaa sa­nai­sen ark­kun­sa. Jos se sama tyyp­pi sei­soi­si edes­sä­si il­mie­lä­vä­nä, tus­kin hän us­kal­tai­si sa­noa si­nul­le asi­oi­ta päin naa­maa.

Oli­si­kin kom­ment­te­ja kir­joit­ta­es­sa hyvä miet­tiä, et­tä voi­sin­ko sa­noa tä­män sa­man ihan kas­vok­kain? Siel­lä ruu­dun toi­ses­sa pääs­sä on kui­ten­kin ih­ka oi­kea ih­mi­nen, jol­la on tun­teet. Pa­ras­ta tie­ten­kin oli­si, et­tä nämä ai­van ”vält­tä­mät­tö­mät” kom­men­tit sa­not­tai­siin suo­raan päin naa­maa!

Mut­ta ta­pah­tuu tätä ”vi­ha­pu­het­ta” muul­la­kin ta­val­la. Kuu­si vuot­ta sit­ten olim­me tans­si­la­va­kei­kal­la Tu­rus­sa ja mies­kol­le­gal­la­ni oli pit­kä, muh­kea tuk­ka. Hän oli mies­ten­huo­neen ovel­la ta­van­nut it­se­ään van­hem­man mie­hen, joka oli sa­naa­kaan sa­no­mat­ta kä­tel­lyt ja an­ta­nut kol­le­gal­le­ni kä­teen pa­pe­ri­la­pun. Pa­pe­ri­la­pus­sa luki: ”Tie­dän hy­vän par­tu­rin”. Nau­roim­me aluk­si asi­al­le, mut­ta kyl­lä­hän tuol­la kom­men­til­la men­tiin hen­ki­lö­koh­tai­suuk­siin ja taas ker­ran… ei us­kal­let­tu sa­noa päin naa­maa.

Vaik­ka meil­lä on on­nek­sem­me Suo­mes­sa sa­nan­va­paus, mik­si sil­ti ot­taa omak­si asi­ak­seen toi­sen ih­mi­sen ul­ko­nä­ön, tai­to­jen tai elä­män­tyy­lin kom­men­toi­mi­sen? Mi­ten ne asi­at lii­kut­ta­vat kom­men­toi­jaa? Mitä pa­haa sii­tä on kom­men­toi­jal­le ai­heu­tu­nut? On­ko se ka­teut­ta, har­mi­tus­ta omas­ta epä­on­nis­tu­mi­ses­ta vai vain huo­mi­on­ha­kua?

Olen miet­ti­nyt näi­tä asi­oi­ta pal­jon ja joka ker­ta, kun näen jon­kun asi­at­to­man kom­men­tin, te­ki­si mie­le­ni ky­syä sen kir­joit­ta­jal­ta: ”Mi­ten sul­la me­nee? On­ko kaik­ki hy­vin? Voin­ko aut­taa jo­ten­kin?” Us­kon, et­tä use­as­ti taus­tal­la on kom­men­toi­jan oma paha olo ja sii­hen olen­kin yrit­tä­nyt tuu­dit­tau­tua, kun olen vi­ha­pu­heen vii­da­kos­sa räm­pi­nyt.

Tun­tuu vain, et­tä tätä pa­haa oloa on maa­il­mas­sa pal­jon, ja se vain li­sään­tyy, mitä enem­män ih­mi­set viet­tä­vät ai­kaa yk­sin ja ruu­dun ää­res­sä. Tun­tuu­ko pa­rem­mal­ta, kun saa siir­ret­tyä omaa pa­haa oloa myös mui­den har­ti­oil­le?

Kommentit ovat usein täynnä radikaaleja ja rumia sanoja. Kuva: Mtv Uutiset

MtvUutiset

Se, mitä so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa usein muil­le ih­mi­sil­le näy­te­tään, ei ole koko to­tuus. Ku­vat ja ti­lan­teet ovat nii­tä elä­män huip­pu­het­kiä, joka saat­ta­vat hel­pos­ti tuo­da muil­le sen ku­van, et­tä elä­mä oli­si ai­na yh­tä ruu­suis­ta ylä­pil­veä. Oma elä­mä näyt­tää sel­lai­sen rin­nal­la mo­nes­ti hy­vin­kin har­maal­ta ja mi­tät­tö­mäl­tä, ja tyy­ty­väi­syys omaan it­seen vain vä­he­nee. Joil­le­kin ih­mi­sil­le tu­lee sil­loin mie­leen kom­men­toi­da ru­mas­ti esim. jon­kun toi­sen on­nis­tu­mis­ta elä­män­ta­pa­muu­tok­ses­sa, kul­ma­kar­vo­jen meik­kaus­tyy­liä, kas­vo­jen il­mei­tä, pu­keu­tu­mis­ta, mur­ret­ta tai vaik­ka var­ta­lon muo­to­ja. Ja nämä kaik­ki esi­mer­kit ovat nii­tä, jois­ta it­se­kin olen saa­nut kom­ment­te­ja.

Ta­sa­val­lan Pre­si­dent­ti Sau­li Nii­nis­tö ot­ti kan­taa vi­ha­pu­hee­seen al­ku­vuo­des­ta. Nii­nis­tö sa­noi pu­hees­saan pel­kää­vän­sä sitä, et­tä vi­ha­pu­hees­ta tu­lee ar­ki­päi­väi­nen ja ta­va­no­mai­nen il­miö. ”Ei ih­mis­luon­to ole muu­ta­mas­sa su­ku­pol­ves­sa muut­tu­nut vi­hal­le im­muu­nik­si.” Hä­nen mie­les­tään on tar­peen poh­tia, mikä saa ih­mi­sen sul­ke­maan sil­män­sä tai myö­täi­le­mään sel­lais­ta toi­min­taa.

Kun­pa sai­sim­me vi­ha­pu­heen vä­he­ne­mään ja ih­mi­set ole­maan toi­sil­leen enem­män sel­lai­sia, kuin toi­voi­si­vat it­sel­leen ol­ta­van. Us­kon, et­tei ku­kaan meis­tä var­ta vas­ten ha­lua it­sel­leen pa­haa miel­tä, niin mik­si sit­ten jol­le­kin toi­sel­le?

Ol­laan ys­tä­viä joo­kos, niin kuin ana­nas ja koo­kos? Li­sä­tään sitä hen­kis­tä lä­hei­syyt­tä!