Minulta kysytään usein, onko minulla itselläni ollut ongelmia painon, herkuttelun, liikunnan, päihteiden, väsymyksen tai ruutuajan kanssa. Vastaus on kyllä.

Ja on vie­lä jos­kus edel­leen. Se suu­rin muu­tos, mikä on ta­pah­tu­nut, on et­ten näe nii­tä asi­oi­ta enää niin suu­ri­na on­gel­mi­na. Näen ne het­kel­li­si­nä ta­pah­tu­mi­na, jois­ta osaan sel­viy­tyä. Tämä on­kin yk­si avain elä­män­muu­tok­seen. Sen ym­mär­rys, et­tei asi­oi­ta voi muut­taa tai op­pia het­kes­sä. Jot­kin asi­at tar­vit­se­vat enem­män ai­kaa kuin toi­set. Maa­il­ma ei myös­kään kaa­du yh­des­tä pie­nes­tä ”vir­hees­tä” tai rep­sah­duk­ses­ta. Päin­vas­toin. Se ”vir­he” voi jos­kus tuo­da kau­an kai­va­tun, an­sai­tun nau­tin­non ja mie­li­hy­vän, min­kä avul­la taas jak­saa jat­kaa eteen­päin.

Mi­nun mat­ka­ni koh­ti hy­vin­voin­tia al­koi vuon­na 2008, 20-vuo­ti­aa­na. Olin ol­lut kol­me vuot­ta ai­kai­sem­min lii­an lai­ha ja nyt olin lie­väs­ti yli­pai­noi­nen. Eräs per­heen­jä­sen sa­noi mi­nul­le: ”Näy­tät ihan por­saal­ta, lo­pe­ta syö­mi­nen!”. Sil­loin löy­sin kun­to­sa­lin iso­vel­je­ni opas­ta­ma­na. Sitä en­nen en ol­lut har­ras­ta­nut lii­kun­taa juu­ri ol­len­kaan, sa­tun­nais­ta lenk­kei­lyä lu­kuun ot­ta­mat­ta. Pian ys­tä­vä­ni hou­kut­te­li mi­nut kun­to­nyrk­kei­lyyn, ja se vei men­nes­sään. Lii­kuin pal­jon, mut­ta syö­mi­se­ni oli mitä sat­tuu. En ym­mär­tä­nyt ka­lo­reis­ta tai ra­vin­to­ai­neis­ta höl­kä­sen pö­läys­tä. Ei­nek­set, pi­ka­ruo­ka, her­kut­te­lu, juh­li­mi­nen, mut­ta myös nyrk­kei­ly ja kun­to­sa­li kuu­lui­vat vah­vas­ti elä­mää­ni mon­ta vuot­ta. Mi­nus­ta tuli niin sa­not­tu ”lai­ha­läs­ki”.

Nyrkkeilyn myötä alkoi aktiivinen urheiluni. Kuvassa myös ystäväni Kati, joka minut sinne alun perin houkutteli.

2013 me­nin ar­mei­jan pal­ve­luk­seen ja alus­sa olin­kin hy­väs­sä kun­nos­sa. Kui­ten­kin jos­sain vai­hees­sa syö­mi­nen ja sot­kun mun­kit mais­tui­vat enem­män kuin ku­lu­tin, ja ker­ry­tin­kin it­sel­le­ni rei­lus­ti li­sää pai­noa puo­les­sa vuo­des­sa. Sit­ten al­koi aliup­see­ri­kou­lu, sai­ras­tuin pa­has­ti, aloi­tin re­ser­viup­see­ri­kou­lun, mur­sin jal­ka­ni ja jou­duin kes­keyt­tä­mään ar­mei­jan. Se vei fyy­si­sen sekä hen­ki­sen kun­to­ni täy­sin poh­ja­lu­ke­miin. Aloin hie­man kiin­nos­tua vi­ta­mii­neis­ta, mi­ne­raa­leis­ta ja ra­vin­to­ai­neis­ta. Huo­ma­sin puu­tok­sia syö­mi­ses­sä­ni, sekä sen vai­ku­tuk­set krop­paan ja mie­leen. Lii­kun­nan har­ras­ta­mi­nen oli haas­ta­vaa mur­tu­neen ja­lan vuok­si noin vuo­den, mut­ta in­nos­tuin uu­sis­ta ryh­mä­lii­kun­nois­ta ja kun­to­sa­lis­ta vie­lä­kin enem­män. Jäl­leen ker­ran iso­vel­je­ni va­na­ve­des­sä.

Sil­ti pai­nin edel­leen jo­joi­le­van pai­non kans­sa ja ta­sa­pai­noa ei mei­nan­nut löy­tyä sit­ten mil­lään. Tein töi­tä kol­mes­sa eri työ­pai­kas­sa, keik­kai­lin, tree­na­sin, olin mil­loin mil­lä­kin kuu­ril­la ja söin mitä sat­tuu. Olin vä­sy­nyt, stres­saan­tu­nut ja edel­leen ”lai­ha­läs­ki”. 2014 hei­nä­kuus­sa mi­nut kruu­nat­tiin tan­go­ku­nin­gat­ta­rek­si ja al­koi vie­lä­kin suu­rem­pi rum­ba ym­pä­ri maan. Ruo­kai­lut oli­vat nau­ret­ta­via ja juh­lit­tu­a­kin tuli. Tree­ni oli to­del­la sa­tun­nais­ta ja sil­loin­kin pääl­lä kova vä­sy­mys. Iho, krop­pa ja mie­li re­a­goi­vat taas voi­mak­kaas­ti.

Uu­te­na vuon­na 2015 tein pää­tök­sen läh­teä per­so­nal trai­ne­rin val­men­nuk­seen. Sain tar­kan ruo­ka­va­li­on, li­sä­ra­vin­ne­lis­tan, sa­li­oh­jel­mat ja har­joi­tus­ka­len­te­rin. Sil­loin se to­del­li­nen kär­pä­nen pu­rai­si. Oh­jeil­la sain pai­non no­pe­as­ti alas ja li­has­ta­kin ke­hit­tyi. Olin to­del­la mo­ti­voi­tu­nut ja tein kai­ken pil­kul­leen. Kun­nes se kaik­ki al­koi käy­dä lii­an ras­kaak­si työn ja muun elä­män ohel­la. Kaik­ki pyö­ri ruo­an ja tree­nin ym­pä­ril­lä. Lii­ka on lii­kaa. Mo­ti­vaa­ti­o­ni lo­pah­ti ja jo­joi­lu al­koi taas.

2015 syk­syl­lä as­tuin uu­des­taan ar­mei­jan pal­ve­luk­seen, suo­raan jat­ka­maan re­ser­viup­see­ri­kou­lua. Siel­lä kova fyy­si­nen ra­si­tus, oi­ke­an­lai­nen ruo­ka, op­ti­maa­li­nen lepo ja vä­häi­nen va­paa-ai­ka te­ki­vät sen, et­tä kun­to­ni nou­si huip­puun­sa. Sil­loin aloin to­del­la ym­mär­tää, mik­si sil­lä, mitä syöm­me, on mer­ki­tys­tä. Kun ko­tiu­duin tam­mi­kuus­sa 2016, aloin haa­veil­la opis­ke­lus­ta hy­vin­voin­nin pa­ris­sa. Ha­lu­sin tie­tää enem­män ra­vin­nos­ta ja lii­kun­nas­ta. Ha­lu­sin ym­mär­tää, mik­si ”die­e­tit ja kuu­rit” ei­vät oi­ke­as­ti toi­mi­neet pi­dem­män pääl­le ja mitä tar­koit­ti to­del­li­nen kes­tä­vä elä­män­ta­pa­muu­tos.

Armeijassa säännöllinen ruokailu oli yksi tärkeimmistä asioista jaksamisessa.

Nyt, vuon­na 2020, kun olen opis­kel­lut ra­vin­toa, lii­kun­taa ja psyyk­kis­tä hy­vin­voin­tia sekä työs­ken­nel­lyt mo­nien asi­ak­kai­den kans­sa, alan pik­ku­hil­jaa ym­mär­tää, mis­tä on oi­ke­as­ti kyse. Jo­kai­sel­ta asi­ak­kaal­ta opin jo­tain uut­ta työs­tä­ni, ih­mi­sis­tä ja it­ses­tä­ni. Nyt osaan pa­rem­min it­se elää, ku­ten ha­lu­an opet­taa. Elä­män osa-alu­ei­den ta­sa­pai­no on avain­sa­na. Jos­kus voi her­ku­tel­la ja juh­lia, mut­ta se täy­tyy osa­ta lo­pet­taa ajois­sa. Elä­mä ei voi ol­la ai­na ke­vyt­tä ylä­pil­veä. Tu­lee ol­la kii­tol­li­nen elä­män pie­nis­tä, ar­ki­sis­ta asi­ois­ta ja osa­ta naut­tia niis­tä. Näin pää­see ylös myös niis­tä väis­tä­mät­tö­mis­tä aal­lon­poh­jis­ta.

Asi­oi­den suh­teen ei kan­na­ta ol­la eh­do­ton. Jos kiel­lät it­sel­tä­si jo­tain, se hel­pos­ti kum­mit­te­lee. Ren­tous ja ar­mol­li­suus it­seä koh­taan to­si­a­si­at ja fak­tat mie­les­sä pi­tä­en vie­vät pit­käl­le. Kyl­lä. Mi­nä­kin käy­tän voi­ta ja täys­mai­toa, mi­nä­kin syön jos­kus ma­ke­aa ja herk­ku­ja, mi­nä­kin juon jos­kus al­ko­ho­lia, mi­nul­la­kin on jos­kus nii­tä päi­viä, kun ei hu­vi­ta liik­kua. Mut­ta vih­doin, 12 vuo­den jäl­keen, olen al­ka­nut löy­tää näi­hin asi­oi­hin sel­lai­sen ta­sa­pai­non, et­tä pai­no­ni py­syy ku­ris­sa, mie­le­ni ta­sa­pai­nos­sa ja krop­pa­ni hy­väs­sä kun­nos­sa. 2008 aloi­tin mat­ka­ni toi­sen ih­mi­sen ra­jun kom­men­tin vuok­si, ul­koi­sen mo­ti­vaa­ti­on oh­jaa­ma­na, tä­nään 2020 teen asi­oi­ta it­se­ni ja oman hy­vin­voin­ti­ni vuok­si, si­säi­sen mo­ti­vaa­ti­on oh­jaa­ma­na. Vie­rel­lä­ni on ol­lut mu­ka­na ih­mi­siä, ket­kä ovat pot­ki­neet ja neu­vo­neet eteen­päin, ja joil­le olen ikui­ses­ti kii­tol­li­nen.

Nyt on helppo hymyillä! Kuva: Inka Liimatainen.

Inka Liimatainen

Löy­dä elä­mäl­le­si ta­sa­pai­no, ym­pä­ril­le­si oi­ke­at ih­mi­set, tee pie­niä muu­tok­sia vä­hi­tel­len ja nau­ti. Hil­jaa hyvä tu­lee.