Kaupassa kyltti kysyy: ”Miten onnistuimme tänään?”, sen vieressä rivissä naamat vihaisen punaisesta iloisen vihreään. Töks – palaute annettu. Terveys­kes­kuk­sessa on jalustalle nostettu tabletti. Töks, töks ja töks – palaute annettu.

Kun pu­he­lin­myy­jä saa li­ta­ni­an­sa lu­et­tua ja tu­le­van kan­ta-asi­ak­kaan­sa va­kuu­tet­tua tuot­teen­sa yli­ver­tai­suu­des­ta, kuu­luu vii­mei­sek­si: ”Kii­tos, ja hy­vää päi­vän­jat­koa!” Pe­räs­sä tu­lee teks­ti­vies­ti: ”Mi­ten on­nis­tuim­me tä­nään? Vas­taa tä­hän vies­tiin nu­me­rol­la yh­des­tä vii­teen.”

Ke­hu­jen ja ke­hi­ty­seh­do­tus­ten, ruu­su­jen ja ri­su­jen, an­ta­mi­nen kas­vo­tus­ten on vai­ke­aa. Yleen­sä huo­nos­ta pal­ve­lus­ta ker­ro­taan vas­ta ko­to­na per­heel­le tai työ­pai­kan kah­vi­pöy­däs­sä työ­ka­ve­reil­le. Sym­pa­ti­at ja sa­man­kal­tais­ten ko­ke­mus­ten ja­ka­mi­nen läm­mit­tä­vät miel­tä, mut­ta ei­hän it­se asia niil­lä mik­si­kään muu­tu.

Taas tu­lee tek­niik­ka vä­hä­sa­nais­ten suo­ma­lais­ten avuk­si. Kas­vo­ton au­to­maat­ti ot­taa kii­tok­set ja ki­rouk­set vas­taan rau­hal­li­ses­ti.

Toi­von, et­tä pa­laut­teen an­ta­mi­sen hel­pot­ta­mi­sen taus­tal­la on ai­to halu pa­ran­taa pal­ve­lua. Näin ai­na­kin Eu­ras­sa lu­vat­tiin, kun pa­lau­te­au­to­maat­ti otet­tiin tovi sit­ten so­si­aa­li- ja ter­veys­puo­lel­la käyt­töön. Tiet­tä­väs­ti myös muil­la hal­lin­no­na­loil­la mie­ti­tään omia pa­lau­te­so­vel­luk­sia.

Tek­nii­kal­la te­hos­te­taan pal­ve­lua toi­ses­ta­kin pääs­tä. Nyt au­to­maat­ti hoi­taa ter­veys­kes­kuk­ses­sa myös ru­tii­ni-il­moit­tau­tu­mi­set, jol­loin hoi­ta­jien ai­kaa riit­tää pa­rem­min asi­ak­kail­le, joi­den asi­ois­sa on enem­män sel­vi­tet­tä­vää. Kir­jas­tois­sa on meil­lä ja muu­al­la pi­den­net­ty au­to­maa­ti­on avul­la au­ki­o­lo­ai­ko­ja jo pi­dem­pään. Muil­ta­kin aloil­ta esi­merk­ke­jä löy­tyy vil­jal­ti.

Toi­voa so­pii, et­tä täs­sä ei mene di­gi­loik­ka pit­käk­si. Jos in­hi­mil­li­nen kon­tak­ti kor­va­taan ko­ko­naan ko­neil­la, jo­ta­kin ka­to­aa.

Ih­mi­nen pal­ve­lu­tis­kil­lä tai pu­he­lin­lin­jan toi­ses­sa pääs­sä voi ol­la ää­rim­mäi­sen tär­keä – ja eh­kä sen päi­vän ai­noa – jut­tu­ka­ve­ri.