Käväisin tuossa viime viikolla Okrassa, sillä minut oli (jostain täysin hämmentävästä syystä) kutsuttu Maaseudun Tulevaisuuden haastateltavaksi, maa- ja metsätalouden merkkimiesten ja asiantuntijoiden keralle. (Voit katsastaa minun ja muiden haastattelut MT:n nettisivuilta!) Haastattelu keskittyi lähinnä näkemyksiini maatalouden tilasta ja tulevaisuudesta näin nuorena maalaisena ja tulevana agrolo­gi­o­pis­ke­lijana. En ollut mitenkään maailman parhaiten valmistautunut, mutta nyt jälkeenpäin aiheesta on hyvä viisastella…

Vie­lä noin vuo­si sit­ten suh­tau­tu­mi­se­ni Suo­men maa­ta­lou­teen oli pal­jon skep­ti­sem­pi, mut­ta häm­men­tä­vää kyl­lä, nyt kun kiin­nos­tuk­se­ni on vä­li­vuo­den, opis­ke­lu­pai­kan ja uu­sien ura­haa­vei­den myö­tä kas­va­nut, olen al­ka­nut näh­dä ho­ri­son­tis­sa enem­män po­si­tii­vi­sia sä­vy­jä. Ku­lut­ta­jien kiin­nos­tus lä­hi­ruo­kaa koh­taan kas­vaa koko ajan, ja pää­sy­ko­keis­sa Mus­ti­a­las­sa ta­pa­sin ison jou­kon nuo­ria, in­nok­kai­ta ih­mi­siä, joil­la kai­kil­la tun­tui ole­van kova halu työs­ken­nel­lä maa­ta­lou­den pa­ris­sa ja edis­tää mei­dän tuot­ta­jien asi­aa. Se läm­mit­ti sy­dän­tä, sil­lä Hel­sin­gin yli­o­pis­ton ko­e­ti­lai­suu­des­ta jäi hie­man nih­ke­äm­pi tun­tu­ma.

Tämä kou­lu­jen­vä­li­nen ero il­ma­pii­rien suh­teen oli hie­man yl­lät­tä­vä. Eno­ni, joka on opis­kel­lut Vii­kis­sä, ker­too mie­lel­lään kuin­ka vai­kea sin­ne oli sil­loin pääs­tä, ja kuin­ka mon­ta kir­jaa piti lu­kea. Nyt kir­jo­ja oli vain yk­si, ha­ki­joi­ta vä­hän­lai­ses­ti, ei­kä ko­e­kaan ol­lut mi­tään ra­ket­ti­tie­det­tä. Sen si­jaan am­mat­ti­kor­ke­an puo­lel­la oli ih­mi­siä ruuh­kak­si as­ti, ja tun­nel­ma oli jo­ten­kin pal­jon in­nos­tu­neem­pi. Saat­taa ol­la, et­tä mi­nun lail­la­ni mo­net muut­kin nuo­ret kai­paa­vat kou­riin­tun­tu­vaa työ­tä, käy­tän­nön­lä­heis­tä asen­net­ta, ei­kä ison kau­pun­gin vi­li­nä hou­ku­ta niin kuin edel­lis­ten su­ku­pol­vien maa­lais­nuo­ria. Sik­si olin rie­muis­sa­ni kun opis­ke­lu­paik­ka Hä­meen Am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lun alai­suu­des­sa ir­to­si, eh­kä en­si vuon­na tä­hän ai­kaan osai­sin jo vas­ta­ta sen haas­tat­te­li­jan­kin ky­sy­myk­siin älyk­kääm­min!

Haas­tat­te­lus­sa ta­kel­te­lus­ta huo­li­mat­ta Ok­ras­sa käy­mi­nen oli ilah­dut­ta­vaa, ta­pah­tu­ma tun­tuu vain kas­va­van vuo­si vuo­del­ta. Nyt eh­din jopa oi­ke­as­ti kat­se­le­maan ym­pä­ril­le­ni, kun ei ol­lut omia eläi­miä hoi­det­ta­va­na. Ok­ra on mi­nul­le nos­tal­gi­an paik­ka, sil­lä ky­sei­nen näyt­te­ly vuon­na 2008 oli de­byyt­ti­ni kar­ja­näyt­te­ly­jen sa­ral­la. Sii­tä jäi in­to, vaik­ka em­me sil­loin hie­ho­ni kans­sa mai­net­ta niit­tä­neet­kään, ja sii­tä pi­tä­en olen joka vuo­si roik­ku­nut nau­dan rii­mus­sa ke­häs­sä jos­sain päin Suo­mea. Sik­si on mu­ka­va näh­dä, et­tä ta­pah­tu­ma on voi­mis­saan ja ve­tää vä­keä vuo­des­ta toi­seen, tuo­den maa­ta­lout­ta ja vil­je­li­jöi­den elä­mää ku­lut­ta­jien näh­tä­vil­le, ja sa­mal­la yh­dis­tä­en tuot­ta­jia ja eri­lai­sia fir­mo­ja ja yh­dis­tyk­siä.

Yh­den mie­les­tä­ni tär­ke­än sa­nan on­nis­tuin kui­ten­kin haas­tat­te­lus­sa sa­no­maan: op­ti­mis­mi. Vaik­ka leh­det toi­tot­ta­vat­kin ta­lous­vai­keuk­sia, by­rok­ra­ti­aa, tu­ki­mak­su­jen vii­väs­ty­mi­siä ja ti­lo­jen vä­he­ne­mis­tä jat­ka­jien puut­tees­sa, löy­tyy pin­nan al­ta kui­ten­kin toi­voa, maa­ta­lo­jen lap­sia ja pe­rus­kou­lun tai lu­ki­on jäl­keen alal­le ha­keu­tu­nei­ta nuo­ria, joil­la on pa­loa ja ener­gi­aa uu­dis­taa ja elä­vöit­tää maam­me ruu­an­tuo­tan­toa ja maa­seu­tua. Oli jo­ten­kin va­paut­ta­vaa pääs­tä jut­te­le­maan oman ikäis­ten ih­mis­ten kans­sa, joil­la oli sa­man­lai­sia aja­tuk­sia ja ta­voit­tei­ta kuin it­sel­lä, ja jot­ka ym­mär­si­vät leh­mä­jut­tu­ja (joil­la olen vuo­sia pii­nan­nut asi­as­ta kiin­nos­tu­mat­to­mia ys­tä­vi­ä­ni, pa­hoit­te­lut sii­tä!). Toi­von, et­tä tu­le­va syk­sy ja opin­to­jen al­ku tuo tul­les­saan enem­män täl­lai­sia kes­kus­te­lu­ja, ja et­tä kaik­kien in­to säi­lyy val­mis­tu­mi­sen jäl­keen­kin!