Blogi
Eija
 
Setänen
Olen euralainen ruokabloggaaja, ja perustin Kanapeet-blogini kolme vuotta sitten, kun lapset lensivät pesästä ja elämään jäi tilaa uusille harrastuksille. Olen aina kerännyt reseptejä, ja blogin pitikin olla vain oma reseptikirja, kunnes huomasin, että se kiinnostaa muitakin. Mottoni on, että herkullista saa helposti, ja tavoitteenani on tarjota ruoka-ohjeita, joilla voi helposti välttää valmisruoat lähikaupan aineksilla.
20.3.2016 13.36

Keittoja arkeen ja juhlaan

Aurinkoinen naudanliha-juureskeitto.

Aurinkoinen naudanliha-juureskeitto.

Eija Setänen

Wikipedian mukaan keitto (myös soppa) on lusikalla syötävää ruokaa, joka on tehty keittämällä raaka-aineita kuten liha, vihannekset tai herneet keittoliemessä tai vedessä. Osa raaka-aineen mausta siirtyy liemeen, joka syödään osana keittoa. Keittoliemi voidaan suurustaa paksummaksi, tai raaka-aineet voidaan soseuttaa (esimerkiksi purjo­pe­ru­na­so­se­keitto) täyteläisemmän rakenteen aikaansaamiseksi. Keskie­u­roop­pa­lai­sessa perinteessä keitto on tyypillinen kylmän vuodenajan alkuruoka. Etelässä on myös kylmiä keittoja kuten espanjalainen gazpacho. Pääruokana tarjottavat keitot (lohikeitto, hernekeitto) ovat ennen kaikkea pohjoi­seu­roop­pa­lainen ja aasialainen ilmiö.

Sii­nä tie­top­lä­jäys kaik­ki­al­la maa­il­mas­sa mais­tu­vaan ruo­kaan. Omal­ta koh­dal­ta­ni voin sa­noa, et­tä mä suo­ras­taan ra­kas­tan keit­to­ja, ai­van kai­ken­lai­sia. Vii­mek­si te­ke­mä­ni keit­to se vas­ta hy­vää oli, nau­dan li­has­ta ja juu­rek­sis­ta itä­mai­sel­la twis­til­lä. Oi­kein hyvä vaih­to­eh­to pe­rin­tei­sel­le li­ha­kei­tol­le. Maa-ar­ti­sok­ka­keit­to taas so­pii erit­täin hy­vin vaik­ka tu­le­van pää­si­äi­sen py­hien al­ku­pa­la­kei­tok­si. Sa­met­tis­ta, mie­toa ja suus­sa su­la­vaa. Läm­pi­mä­nä tai kyl­mä­nä tar­jot­ta­va pu­na­juu­ri­keit­to on erit­täin help­po- ja no­pe­a­te­koi­nen keit­to, jota voi myös tar­jo­ta al­ku­pa­la­keit­to­na tai pie­nis­tä mu­keis­ta il­la­nis­tu­jai­sis­sa.

Aurinkoinen naudanliha-juureskeitto

n. 500 g nau­dan sui­ka­le­li­haa

öl­jyä

1 iso ba­taat­ti

1 iso lant­tu

4 pork­ka­naa

1 iso pe­ru­na

2 pien­tä si­pu­lia

n. 20 cm:n pät­kä pur­joa

peu­ka­lon pään ko­koi­nen pala in­ki­vää­riä

1 tuo­re chili tai maun mu­kaan kui­vat­tu­ja chi­li­hiu­ta­lei­ta

1 val­ko­si­pu­lin kyn­si

2 li­ha­lie­mi­kuu­ti­o­ta

1 rkl ga­ram ma­sa­la-maus­te­se­os­ta

(suo­laa maun mu­kaan)

1,5 l vet­tä

1 prk (400 g) koo­kos­mai­toa

Kuo­ri ja kuu­ti­oi ba­taat­ti, lant­tu, pork­ka­nat ja pe­ru­na. Lai­ta suu­reen keit­to­kat­ti­laan öl­jyä poh­jal­le sen ver­ran, et­tä poh­ja mel­kein peit­tyy. Li­sää juu­res­kuu­ti­ot ja kuul­lot­te­le nii­tä vä­lil­lä se­koi­tel­len. Kuo­ri ja silp­pua si­pu­lit, val­ko­si­pu­li, in­ki­vää­ri ja chili ja li­sää ne kat­ti­laan kun kas­vik­set ovat vä­hän peh­men­neet. Kuul­lot­te­le het­ki se­koi­tel­len ja li­sää ga­ram ma­sa­la jouk­koon. Se­koi­ta hy­vin ja li­sää vesi ja lie­mi­kuu­ti­ot. An­na ve­den läm­me­tä ja li­sää koo­kos­mai­to ja sui­ka­loi­tu pur­jo. Li­sää vii­mei­se­nä pais­tin­pan­nul­la öl­jy­til­kas­sa pais­te­tut nau­dan­li­ha­sui­ka­leet. An­na kei­ton kie­hua hil­jal­leen, kun­nes kas­vik­set ovat kyp­siä ja maut ta­saan­tu­neet. Tar­kis­ta maku ja li­sää suo­laa tar­vit­ta­es­sa.

Maa-artisokkakeitto.

Maa-artisokkakeitto.

Eija Setänen

Maa-artisokkakeitto

500 g val­mis­ta maa-ar­ti­sok­ka­so­set­ta

500 g raa­ko­ja (jau­hoi­sia) pe­ru­noi­ta

7 dl vet­tä

1 kas­vis­lie­mi­kuu­tio

1 si­pu­li

1 val­ko­si­pu­lin kyn­si

tilk­ka öl­jyä

(2 dl kuo­hu­ker­maa)

1 rkl hu­na­jaa

maun mu­kaan suo­laa

maun mu­kaan mus­ta­pip­pu­ria myl­lys­tä

maun mu­kaan mus­kot­tia (va­ro­vas­ti)

Tar­joi­luun:

neit­sy­to­lii­vi­öl­jyä

per­sil­jaa

Kuo­ri pe­ru­nat ja kuu­ti­oi ne. Lai­ta vesi ja lie­mi­kuu­tio kat­ti­laan ja li­sää pe­ru­nat sin­ne kyp­sy­mään. Kuo­ri ja silp­pua si­pu­lit ja kuul­lo­ta ne pan­nul­la öl­jy­til­kas­sa. Li­sää ne sit­ten kat­ti­laan. Kun pe­ru­nat ovat kyp­sy­neet so­seu­ta ne si­le­äk­si so­seek­si ja li­sää maa-ar­ti­sok­ka­so­se ja maus­teet jouk­koon. Kuu­men­na keit­to uu­del­leen ja li­sää lo­puk­si ker­ma. An­na vie­lä kei­ton kuu­men­tua, tar­kas­ta maku ja li­sää tar­vit­ta­es­sa suo­laa, mus­ta­pip­pu­ria tai mus­kot­tia. An­nos­te­le lau­ta­sil­le ja lai­ta pin­nal­le per­sil­jaa ja pirs­kot­te­le lo­puk­si vä­hän olii­vi­öl­jyä lau­ta­sil­le. Nau­ti esim. pa­ton­gin tai maa­lais­lei­vän kans­sa.

Punajuurikeitto.

Punajuurikeitto.

Eija Setänen

Punajuu­ri­so­se­keitto - lämpimänä tai kylmänä

7 etik­ka­pu­na­juur­ta (tup­laa mää­rä, jos pu­na­juu­ret ovat pie­niä)

1 si­pu­li

2 val­ko­si­pu­lin kynt­tä

1 ha­pah­ko ome­na (lai­toin Gran­ny Smit­hin)

8 dl vet­tä

2 kas­vis­lie­mi­kuu­ti­o­ta

1 tl pi­par­juu­ri­tah­naa

1 rkl juok­se­vaa hu­na­jaa

ri­paus suo­laa

3 rkl sme­ta­naa

Pa­loit­te­le ai­nek­set mel­ko pie­nik­si pa­loik­si, lai­ta ne kat­ti­laan sme­ta­naa lu­kuu­not­ta­mat­ta. Maus­ta ja kei­tä, kun­nes kaik­ki ai­nek­set ovat peh­mei­tä, eh­kä noin var­tin ver­ran. So­seu­ta keit­to sau­va­se­koit­ti­mel­la, li­sää sme­ta­na ja pyö­räy­tä vie­lä pari ker­taa sau­va­se­koit­ti­mel­la. Tar­joa joko läm­pi­mä­nä tai kyl­mä­nä sme­ta­nan kera al­ku­keit­to­na, lou­nas­keit­to­na tai pie­nis­tä la­seis­ta sor­mi­syö­tä­vä­nä.

Ota kantaa

Näköislehti

Instagram

Menovinkit

To 11.6. Kesäpäivän musiikkihetki

Klo 12 Sä­ky­län kir­kos­sa (Ve­te­raa­ni­ku­ja). Järj. Sä­ky­lä-Köy­li­ön srk.

To 11.6. Musiikkihetki

Klo 18 Hon­ki­lah­den kir­kos­sa (Kir­ko­nah­teen­tie 7, Eu­ra). Järj. Eu­ran srk.

Pe 12.6. Kaislikossa kuhisee -tapahtuma

Sä­ky­län kes­kus­tas­sa Ran­ta­tien var­rel­la il­ta­päi­väs­tä il­ta­myö­hään. Il­mai­nen, ikä­ra­ja­ton. Mark­ki­nat ja ruo­ka­to­rit. Esiin­ty­ji­nä Mimi ja Kuku, Kau­kua, Alii­sa Syr­jä, Art­tu Wis­ka­ri. Järj. Sä­ky­län yrit­tä­jät ja kun­ta.

Pe 12.6. Kuhinakirkko

Klo 19 Sä­ky­län kir­kos­sa (Ve­te­raa­ni­ku­ja). Toi­vo Kär­jen sä­ve­liä esit­tä­vät Jo­han­na Toi­va­nen-Per­ko, Kul­ler­vo Kaup­pi, Sari Mä­ki­nen, Iri­na Kau­ki­nen, Ku­hi­na-kuo­ro ja -or­kes­te­ri. Järj. Sä­ky­lä-Köy­li­ön srk.

La 13.6. Vihtapäivä

Klo 10 Sä­ky­län ko­ti­seu­tu­mu­se­ol­la (Leh­muun­tie 25). Vih­ta­mes­ta­ri Jou­ni Mä­en­taus. Mu­siik­kia Aki ja Päi­vi. Järj. Sä­ky­län ko­ti­seu­tu­mu­seo.

La 13.6. VPK:n ohimarssi

Klo 12 Eu­ran kes­kus­tas­sa Sa­ta­kun­nan­ka­dul­la osa­na Kaut­tu­an Teh­tai­den VPK:n 120-vuo­tis­juh­laa. Sää­va­raus. Järj. Kaut­tu­an Teh­tai­den VPK.

Su 14.6. Pyhän Henrikin messu

Klo 12 Köy­li­ön­jär­ven Kirk­ko­ka­ril­la. Järj. ka­to­li­nen kirk­ko. Ta­ren ran­nas­sa (ly­hyt kä­ve­ly ran­taan osoit­tees­ta Py­hän Hen­ri­kin­tie 1036, Sä­ky­lä) Ris­to­lan ky­läyh­dis­tyk­sen buf­fet­ti ja mes­su­vie­rai­den kyy­di­tys (mak­sul­li­nen) lau­tal­la tai ve­neil­lä Kirk­ko­ka­ril­le.

Su 14.6. Match show

Klo 15 Kaut­tu­an lii­ke­kes­kuk­sen ta­ka­na (Lin­ja­tie, Eu­ra) leik­ki­mie­lis­ten koi­ra­näyt­te­lyi­den li­säk­si buf­fet, koi­ra­tar­vi­ke­myyn­tiä, pomp­pu­lin­na. Järj. Eu­ran MLL.

Ti 16.6. Ihan pihalla -tapahtuma

Klo 13–15 Sä­ky­län pää­kir­jas­ton piha-alu­eel­la (Si­va­rin­ku­ja 6). Kep­pa­ri­ra­ta, mu­siik­kia, me­hu­tar­joi­lua, il­mai­sia pois­to­kir­jo­ja. Järj. Sä­ky­län pää­kir­jas­to.

Ti 16.6. Kyläkävely Iso-Vimmassa

Klo 9–10 Mes­ta­rin lenk­ki (Ran­ta­tie 1047). So­pii kai­kil­le ikään­ty­neil­le. Järj. Sä­ky­län kun­ta.

Ti 16.6. Motoristikahvila

Klo 18–20 Pa­ne­li­an Juh­la­ta­lol­la (Pa­ne­li­an­tie 28, Eu­ra). Järj. Pa­ne­li­an juh­la­ta­lo.