Kun levitän kasvihuoneviljelyn ilosanomaa, kuulen aika usein että "hyvä sun on sanoo, ku sää olet puutarhuri". Nyt kesän ensimmäisessä kirjoituksessa on hyvä hieman valaista tilannettani, eli en siis syntynyt Loimaan aluesairaalassa puutarhurin tutkintotodistus kädessä, vaan se on vaatinut minulta(kin) todellista räpiköintiä tähän pisteeseen missä olen nyt. Ja tämä piste on se, että edes joku kasvattamani kasvi menestyy ja saan satoa, tai onnistun jatkojalostamaan siitä jotain syötävää. Kasvitunnistus on ollut itsellenikin todella haastavaa, kouluajoilta tuttua piinaavaa ulkoläksyä.
Edellisvuonna yhteistyössä koiran kanssa saatiin viiniköynnös hengiltä, pidin yhden vuoden suruaikaa ja nyt ajattelin niellä pettymyksen ja yrittää uudelleen. Vaikken tiedä kovinkaan paljon paremmin, mitä sen kanssa pitää tehdä, niin ainakin tiedän mitä EI pidä. Pyrin kirjaamaan jokaisesta kasvistani ylös tärkeimmät hoito-ohjeet ja miten olen lannoittanut, mitä kasvualustaa käytin jne.
Olen kerännyt talteen myös kuusenkerkkää, jonka aion pakastaa ja käyttää salaateissa, smoothiessa ja peston valmistuksessa.
Kaisa Lammila
Monella on myös se paineita luova harhakuvitelma, että kaikki pitää osata siemenestä asti kasvattaa ja koulia itse. Väärin. Matkailu avartaa ja jo pienellä kotiseutukierroksella voi löytää lähistöltä kiinnostavia paikkoja, jonne voi jättää paikalliselle yrittäjälle muutamia euroja ja saada vastineeksi esim. auton takakontillisen erilaisia taimia kasvatettavaksi. Näin minäkin teen ja koen, että tilanteessa kaikki voittaa: Minä en joudu temppuilemaan kerrostaloasuntomme olohuoneessa taimikasvatuksen, enkä viheliäisen luonteen omaavan kissani kanssa, joka selkäni kääntyessä syö joka ikisen sirkkalehden ja seuraavassa hetkessä antaa ylen valkoiselle villamatolle.
Nämä muistot mielessäni lähdin suunnittelemaan pienimuotoista yrttitarhaa kasvihuonevihannesten ohelle ja tutkimaan yhä tarkemmin luonnonkasveja, joita voi hyödyntää ruoanlaitossa ta vaikkapa kauneudenhoidossa.
Kun oppii pärjäämään jonkun kasvin kanssa ja saamaan satoa, huomaa yleensä, että kokeilussa on jo seuraava kasvi ja sitä seuraava. Viime vuonna innostuin chilistä niin kovasti, että meillä on sitä noin seuraavaksi vuosikymmeneksi kuivattuna varastossa. Kuten alussa kerroin, tänä vuonna olen haksahtanut enemmissä määrin yrtteihin sekä luonnosta saataviin kasveihin ja niiden käyttöön esimerkiksi vastustuskykyä ja terveyttä ylläpitämään. Kiinnostukseni aiheeseen juontaa juurensa lapsuuteen: ratamosta on viritelty laastareita, marjastusreissulla maisteltiin ukon kanssa ketunleipiä ja parhaan ystäväni mummu hoksasi laittaa särkevään korvaani valkosipulinkynnen. Nämä muistot mielessäni lähdin suunnittelemaan pienimuotoista yrttitarhaa kasvihuonevihannesten ohelle ja tutkimaan yhä tarkemmin luonnonkasveja, joita voi hyödyntää ruoanlaitossa ta vaikkapa kauneudenhoidossa.
Nokkosen tunnistaa varmasti jokainen, viimeistään siihen tarttuessaan, ja sitä on tiettävästi käytetty jo satojen vuosien ajan rohtona. Sitä voi käyttää monipuolisesti ruoanlaitossa tai vaikka smoothieissa ja viherjuomissa. Paras aika kerätä on keväällä ja alkukesästä ennen kukintaa, mutta tunkioiden kulmilta nokkosta ei ole syytä napsia. Nokkonen sisältää mm. C-vitamiinia, kalsiumia ja rautaa, kuivattuna tai pakastettuna se on helppo säilyttää ja käyttää. Toinen helposti tunnistettava syötävä on kuusen vaaleanvihreä vuosikasvain, eli kuusenkerkkä. Siinä on niinikään hivenaineita ja vitamiinejä, kuusenkerkät voi laittaa vaikkapa suoraan salaattiin. Kasvien keräämiseen tarvitaan maanomistajalta lupa!
Remontoin matkailuvaunuani, olenkohan jo ensi kesänä tienpäällä?
Kaisa Lammila
Floristin ammattitutkinnon viimeinen vaihe lähestyy, olen treenannut hulluna!
Kaisa Lammila
Muita projektejani tälle kesälle on viime vuonna hankkimani pikkuruinen 70-luvun matkailuvaunu, jota remontoin takaisin tienpäälle. Oman jännityksensä tähän tuo se, että en ole tullut ikinä remontoineeksi mitään, mutta jostainhan se on aloitettava. Matkailuvaunu tuskin pääsee tänä kesänä vielä tositoimiin, mutta ajatuksissa kytee pidempi reissu pohjoiseen ilman pyörillä kulkevaa kotia. Kirjoitin viime kesänä kasviretkestäni Pallastunturin maisemiin, palasin sinne kevättalvella laskettelemaan ja nyt on taas tunne, että pitäisi päästä takaisin Länsi-Lapin keroille.
Ensimmäiseksi lähden kuitenkin laittamaan kasvihuonetta ja kasvilavoja kesäkuntoon. Talvehtijat ovat lähteneet hyvin uuteen kasvuun, pitäisi perustaa mansikkamaa, hakea multakuorma, suorittaa näyttötutkinto ja onhan tässä kaikenlaista puhdetta... Niistä lisää seuraavassa blogissa!