Osaatko tehdä kiireen? Se on ihan helppoa. Vaikka olisit kuinka ajoissa valmiina, ala tehdä kaikkia pikkujuttuja juuri ennen lähtöäsi. Kastele kukat, tyhjennä vielä kahvipaketti kahvipurkkiin, niin ja sanomalehdetkin voisi niputtaa kierrä­tys­laa­tikkoon vietäväksi.

Kohta huomaat, että kello onkin jo sen verran, että sinulla on enää viisi minuuttia aikaa ehtiä, tai oikeastaan olet vasta lähdössä vaikka sinun jo odotetaan olevan perillä. Siinä se sitten on oikein hyvä kunnon KIIRE.

Lap­se­na mi­nul­la ei muis­taak­se­ni ol­lut kii­ret­tä. Elo oli jo­ten­kin iha­nan rau­hal­lis­ta, vaik­ka kai­ken­lais­ta hää­rä­si­kin. Ja kyl­lä mi­nul­la kel­lo oli. Sain Lei­jo­na-ran­ne­kel­lon rus­ke­al­la nah­ka­ran­nek­keel­la kou­lu­tiel­le läh­ties­sä­ni, ja voi et­tä olin sii­tä yl­peä. Kat­soin sitä vä­hän vä­liä, mut­ta se ei kos­kaan näyt­tä­nyt kii­reis­tä ai­kaa.

Kii­re ei tai­da kuu­lua ol­len­kaan las­ten sa­na­va­ras­toon, ei­kä mei­dän ai­kuis­ten kan­na­ta sitä heil­le opet­taa­kaan. Ei ka­sa­ta lap­sel­le har­ras­tuk­sia niin pal­jon, et­tä hän­tä pi­tää ho­put­taa pai­kas­ta toi­seen. Ope­tel­laan päin­vas­toin me ai­kui­set lap­sil­ta mu­ka­vaa kii­reet­tö­myyt­tä.

Luu­len, et­tä kii­re tu­lee elä­mään mu­kaan vas­ta iän myö­tä, kun ku­vit­te­lee saa­van­sa maa­il­man val­miik­si jos oi­kein pis­tää vi­pi­näk­si. Tuo tul­les­sas, vie men­nes­säs ja tee ol­les­sas. Ei­kös mei­tä jo­ten­kin niin kas­va­te­ta?

Työ­pai­kan kah­vi­pöy­däs­sä eräs mies­työ­ka­ve­ri ky­säi­si ker­ran, osaat­te­ko te nai­set ol­la kos­kaan si­ten, et­tet­te mie­ti jo­tain te­ke­mis­tä?

Nais­jouk­ko pöy­dän ym­pä­ril­lä hil­je­ni het­kek­si. Jo­kai­nen tun­tui kä­per­ty­vän pään­sä si­sään it­se­tut­kis­ke­luun. Ja sit­ten kuu­lui mo­nes­ta suus­ta: Em­me me tai­dan osa­ta, mut­ta ei ole vä­li­ä­kään. Kun on ne kuu­lut ser­pen­tii­ni­ai­vot, on mon­ta asi­aa me­neil­lään yh­tä ai­kaa. Ja val­mis­ta tu­lee.

No, it­se asi­as­sa se ei ihan pidä paik­kaan­sa. Tes­ta­sin äs­ket­täin pit­kä­nä jou­lu­kau­te­na. Olin lis­tan­nut mie­lee­ni kai­ken­lais­ta te­ke­mis­tä va­paa­päi­vik­si, mut­ta kun lop­pi­ai­sen jäl­keen al­koi nor­maa­li työ­ar­ki, suu­rin osa suun­ni­tel­mis­ta oli to­teut­ta­mat­ta. Ai­ka oli jo­ten­kin vain hu­rah­ta­nut met­säs­sä kä­vel­les­sä ja kir­jo­ja lu­kies­sa. No, on­nek­si al­koi taas nor­maa­li ar­ki, jol­loin työ­päi­vän ja il­ta­har­ras­tus­ten jäl­keen eh­tii taas vaik­ka mitä. Ja aa­mul­la en­nen töi­hin läh­töä voi kas­tel­la ku­kat ja ki­pa­ta kah­vi­pa­ke­tin purk­kiin ja...