Pääsin aloittamaan heinäkuun hyvissä fiiliksissä, kesäkuun viimeisenä päivänä sain tietää että floristin ammattitutkinto meni hyväksytysti läpi! Olen tästä todella mielissäni, sillä kuten aiemmin kerroin, koin koulutuksen ja etenkin näytöt aika vaativina/stressaavina. Koko elämä pyöri kukkasidonnan ympärillä, unissanikin väänsin kukkavihkot poikineen ja hereillä pallottelin erilaisia ideoita, testasin tekniikoita... suoraan sanottuna valmistumisen jälkeen tuli tyhjä olo, olin ladannut niin paljon paukkuja tuohon viimeiseen tutkinnonosaan.

Pie­ni ir­ti­ot­to ar­kiym­py­röis­tä oli täs­sä koh­taa pai­kal­laan, jo­ten pa­kat­tiin ta­va­rat pa­ket­ti­au­toon ja suun­nis­tet­tiin koh­ti poh­jois­ta. Lo­man tar­koi­tus oli ol­la te­ke­mät­tä mi­tään ja sii­nä on­nis­tuim­me mie­les­tä­ni ihan kii­tet­tä­väs­ti, au­ton mit­ta­riin ker­tyi kol­mi­sen­tu­hat­ta ki­lo­met­riä ja ko­tiin pa­la­si kak­si huo­mat­ta­vas­ti pi­ris­ty­neem­pää tyyp­piä. Tun­tu­ri­te­ra­pi­aa par­haim­mil­laan!

Reissasin pakettiautolla ympäri Lappia, mittariin kertyi kolmisentuhatta kilometriä.

En­nen lo­maa mul­la oli jon­kin ver­ran puu­haa, kos­ka vii­ni­köyn­nök­set piti eh­dot­to­mas­ti saa­da is­tu­tet­tua kun­non kas­vu­a­lus­taan, ne oli sin­ni­tel­leet pur­keis­saan jo ihan riit­tä­vän kau­an. Kau­nii­ta ke­sä­päi­viä ei ole nyt ol­lut ihan hir­mu mon­taa, mut­ta kui­ten­kin yh­te­nä niis­tä on­nis­tuin suos­tut­te­le­maan pa­haa aa­vis­ta­mat­to­man lan­ko­ni kai­va­maan köyn­nök­sel­le so­pi­van is­tu­tus­kuo­pan kas­vi­huo­nee­seen. Mi­kä­li ha­lu­aa yl­lä­pi­tää per­he­so­pua ja hy­vää yh­des­sä te­ke­mi­sen fii­lis­tä, niin la­pi­o­hom­mat 35 as­teen läm­pö­ti­las­sa muo­vi­kas­vi­huo­neen suo­jis­sa ei ole pa­ras mah­dol­li­nen tun­nel­man nos­tat­ta­ja.

Tein nyt joka ta­pauk­ses­sa sen pää­tök­sen, et­tä nak­ka­sin Zil­gan kas­va­riin si­säl­le si­ten, et­tä se on is­tu­tet­tu suo­raan maa­han. Kas­vu­a­lus­ta­na käy­tin havu- ja ro­do­mul­taa, joka pas­saa hy­vin täl­le hap­pa­mas­sa kas­vu­a­lus­tas­sa viih­ty­väl­le la­jik­keel­le. So­mer­set Seed­less löy­si pai­kan la­van­kau­luk­ses­ta, jos­sa mi­nul­la kas­voi ai­kai­sem­min man­si­koi­ta. Har­ven­sin ko­val­la kä­del­lä man­sik­kaa, jo­ten la­vas­ta jäi yli puo­let tyh­jil­leen. Is­tu­tin mo­lem­mat köyn­nök­set mel­ko sy­väl­le, juu­ri­paa­kun pääl­le mul­taa tuli mel­kein tois­ta­kym­men­tä sent­tiä. Tu­ek­si lai­tet­tiin ke­pit ja la­van­kau­luk­seen pi­tää hank­kia jon­kin­lai­nen ri­ti­lä, mi­hin köyn­nös voi na­pa­ta pa­rem­min kiin­ni. Tal­vi­suo­jauk­sen kans­sa pi­tää nyt ol­la tosi tark­ka­na, vii­ni­köyn­nök­sen juu­ris­ton pääl­le suo­si­tel­laan le­vi­tet­tä­väk­si leh­tiä ja en­sim­mäi­si­nä tal­vi­na köyn­nös­tä voi­si suo­ja­ta har­sol­la­kin. Syys­lan­noi­tus val­mis­te­lee köyn­nös­tä tal­vi­le­poon. Oh­jei­ta tun­tuu ole­van yh­tä pal­jon, kuin vii­ni­köyn­nök­sen kas­vat­ta­jia, jo­ten olen saa­nut neu­vo­ja vä­hän joka läh­töön. Koi­tan yh­dis­tel­lä näis­tä kas­vu­paik­kaan so­pi­vim­mat.

Kypsiä tomaatteja, nam! Nämä syödään suoraan kasvihuoneesta!

Sa­toa tu­lee ta­sai­seen tah­tiin, kir­sik­ka­to­maa­tit on iha­nan ma­kui­sia. Nii­tä pus­kas­ta suo­raan suu­hun nap­sies­sa saa sen fii­lik­sen, et­tä täs­tä syys­tä ra­kas­tan tätä jut­tua! Koh­ta pää­see ke­rää­mään ja kui­vaa­maan yrt­te­jä myös, ne on suo­ras­taan rä­jäh­tä­neet kas­vuun hei­nä­kuun ai­ka­na.

Mei­dän per­hees­sä ei tiet­tä­väs­ti ku­kaan (ai­na­kaan us­kal­ta­nut myön­tää) ko­keil­lut pal­jon pu­hut­ta­nut­ta vä­hä­hii­li­hyd­raat­tis­ta ruo­ka­va­li­o­ta eli karp­paus­ta. Tämä sik­si et­tä kas­va­tam­me jo vit­sik­si muo­dos­tu­nei­siin "omiin tar­pei­siin" pe­ru­naa. Hy­vä­nä vuo­te­na näil­lä po­tuil­la ruok­ki­si oman väen li­säk­si su­vun, naa­pu­rus­ton, Ta­sa­val­lan Pre­si­den­tin it­se­näi­syys­päi­vän vas­taa­no­ton vie­raat..ja ken­ties sil­ti­kin jäi­si vä­hän yli. Joka vuo­si pe­ru­nan­nos­ton ai­kaan tie­tys­ti päi­vi­tel­lään, et­tä mi­ten seu­raa­va­na vuon­na tätä ja tätä la­ji­ket­ta ei lai­te­ta, vä­li­le­vy­kö siel­lä se­läs­sä ni­ti­see? Sil­ti ke­vään kor­val­la Goog­len ha­ku­sa­na­muis­tois­ta löy­tyy "äm­pä­ri­pe­ru­nat" "siik­li ju­han­nus­pöy­tään" yn­nä muu­ta epäi­lyt­tä­vää ja sii­tä se pe­ru­na­vuo­si taas läh­tee. Lä­hes­tul­koon kaik­ki pe­ru­na­la­jik­kei­ta uh­kaa­vat tau­dit ja muut selk­kauk­set on tie­ten­kin vuo­sien saa­tos­sa käy­ty läpi ja täl­lä ker­taa joku on pis­tel­lyt pos­keen­sa pe­ru­noi­den var­ret. Per­heen ja­lo­ki­ven tur­vak­si on vi­ri­tel­ty pe­lä­tin, joka toi­vot­ta­vas­ti pi­tää kut­su­mat­to­mat vie­raat loi­tol­la. Eh­kä pe­ri­mä vai­kut­taa sii­hen, et­tä it­sel­lä­kin chi­lin­kas­va­tus läh­ti vii­me vuon­na täy­sin la­pa­ses­ta: Sil­mät kyy­ne­leis­sä, suut lie­keis­sä söim­me jos jon­kin­lais­ta ek­soot­tis­ta pa­ta­ruo­kaa. Kyl­lä täs­sä jo pe­ru­noi­ta kai­va­taan­kin!

Auttaakohan tämä topakan sorttinen kaveri pitämään kutsumattomat vieraat loitolla?

Puu­tar­has­sa hää­räi­lee toi­si­naan myös pik­ku apu­rei­ta, kol­me­vuo­ti­as uh­kaa pääs­tää pys­ty­kor­va­ni "ta­kai­sin luon­toon" ja raa'an ome­nan kyl­keen il­maan­tuu kiel­lois­ta huo­li­mat­ta ham­paan­jäl­jet. Her­ne toi­sen­sa jäl­keen hä­vi­ää pa­rem­piin sui­hin, ky­sy­myk­siä riit­tää "Ke­rä­tään­kö kä­py­jä?" "On­ko tämä api­la?". Pik­kuih­mi­nen vaa­tii pääs­tä ha­laa­maan puu­ta, jota trak­to­ri on töy­täis­syt. Niin to­sis­saan kuis­kut­taa kaar­nan ra­koon "Hei puu, pa­ra­ne pian".

Kesä on jo pit­käl­lä, koh­ta elo­kuus­sa. Reis­sai­lun ta­kia en ole jou­ta­nut vie­lä ol­len­kaan kurk­kaa­maan mus­tik­ka- ja sie­ni­ti­lan­tei­ta. Hil­la ei ol­lut vie­lä poh­joi­ses­sa kyp­sää, jo­ten sitä en täl­lä ker­taa pääs­syt poi­mi­maan. Sa­don­kor­juu­tun­nel­mia lu­vas­sa seu­raa­vas­sa blo­gis­sa. :)