Minulla on monia suosikkipuita, mutta haapa on ylitse muiden. Ruska-aikaan haavat loistavat niin punaisen, oranssin kuin keltaisen sävyissä, mutta väriloistoa riittää marraskuun harmauteenkin: rungoilla kasvaa erivärisiä jäkäliä, joista tutuin lienee haavankeltajäkälä. Entä muistatko, miltä kuulostaa kesäpäivänä, kun haavan lehdet väräjävät tuulessa? Vastaavankaltaista kahinaa eivät pidä muut puut.
Haavan äänekkyys on usein käynyt sen kohtaloksi, kun metsänomistajat ovat etsineet poistettavia haapoja metsistään: metsätaloudellisesti metsätaloudellisesti vähäarvoisina pidettyjä puita on käytetty lähinnä selluksi ja energiaksi, joten niitä on kaadettu pois viemästä elintilaa rahapuilta. Haapa pirulainen ei kuitenkaan sahaa tottele: kun ison haavan kaataa, on sen paikalla kohta sata vesaa heilumassa. Niinpä haapoja hivutetaan ensin hengiltä kaulaamalla rungosta kuorikerrosta pois.
Rakennus- ja veistopuuna kauniisti harmaantuvaa haapaa on osattu arvostaa. Totta onkin, että esimerkiksi saunan laudepuuna haapa on paras. Väitän kuitenkin, etteivät suuret haavat ole parhaimmillaan takamuksen alla, vaan metsissä kasvamassa. Siellä ne elättävät rungollaan valtavan määrän elämää, enemmän kuin mikään puu Suomessa. Rungoilla ja rungoissa elävät hyönteiset tarjoavat ruokaa esimerkiksi tikoille ja tikkojen haapoihin takomat kolot puolestaan pesäpaikkoja muille linnuille ja esimerkiksi liito-oraville.
Viime vuosina haapojen arvostus on kasvanut metsäteollisuudessakin. Miksi? Koska niiden jättäminen pystyyn on helppo tapa ylläpitää paljon puhuttua luonnon monimuotoisuutta. Niinpä esimerkiksi Metsä Group linjasi, että sen tekemissä puukaupoissa järeät, läpimitaltaan yli 40-senttiset haavat, jätetään nykyään metsiin. Toisaalta on myös niin, että monilajiset metsät ovat iskunkestävimpiä erilaisia säiden ja tuholaisten aiheuttamia tuhoja kohtaan.
Nopeakasvuiset haavat voivat hyvissä, riittävän ravinteikkaissa olosuhteissa kasvaa todellisiksi jättiläisiksi, joiden sammalpeitteiset tyvet muistuttavat mammutin jalkoja. On kuitenkin syytä muistaa, että jokainen suuri haapa on ollut joskus pieni taimi.