Sara Nyman
Ne ovat järkyttäviä, kertovat tarinoita joiden ei pitäisi olla kenenkään nuoren kokemuksia. Vaikka ongelma on edelleen olemassa, koulukiusaamista on myös tutkitusti saatu vähennettyä. Ihmiset jakavat tunteen siitä, ettei näin saisi olla ja asiaan pitää puuttua. Tahtotila on yhteinen, vaikka konkreettisia tekoja kaikki meistä eivät kenties olisikaan tehneet. Harvemmin törmää keskusteluun, jossa vähäteltäisiin koulukiusaamista tai väitettäisi sen johtuvan vain kiusattavista itsestään.
Toisin on kun puhutaan nuorten kohtaamasta seksuaalisesta häirinnästä. Sen kuulee johtuvan niin tyttöjen liian lyhyistä hameista, turhamaisesta pikkuasioista valittamisesta kuin tapahtumien liioittelemisesta. Eihän tässä nyt oikeesti oo mitään ongelmaa! Siinä missä kiusaaminen myönnetään vakavaksi ongelmaksi, seksuaalinen häirintä nähdään lähinnä turhana huuteluna. Ettei vaan olisi #metoo uutiset vieneet jo vähän liikaa palstatilaa lehdistäkin!
Seksuaalinen häirintä on kuitenkin ihan yhtä tuomittavaa, ällöttävää ja syvät arvet jättävää kuin mikä tahansa muu kiusaamisen muoto. Se ei johdu kenenkään hameen mitasta tai henkilökohtaisista ominaisuuksista. Se ei poistu lakaisemalla sitä maton alle tai ajattelemalla, että eihän meidän koulussa mitään tapahdu. Häpeällistä ei ole myöntää tosiasioita ja puuttua niihin. Häpeällistä on se jos katsomme tapahtumia läpi sormien ja ajattelemme, että mitäs meni häirinnän uhriksi, aika kyllä parantaa haavat. Niiden haavojen ei olisi pitänyt koskaan syntyäkään.
Pelastakaa lapset ry:n tällä viikolla julkaiseman selvityksen mukaan yli 30 prosenttia nuorista on nähnyt toisten lasten ja nuorten tekemää seksuaalista häirintää digitaalisessa mediassa viimeisen vuoden aikana. Tämän lisäksi häirintää koetaan niin kouluissa, koulumatkoilla kuin harrastuksissakin.
Samassa kyselyssä selvisi myös, että lasten ja nuorten mielestä kouluissa ei tarjota riittävästi tietoa ja toimintaohjeita seksuaalisesta häirinnästä. Kaikilla, jotka ovat nuorten kanssa tekemisissä, on velvollisuus neuvoa ja tukea heitä. Toivon, että maassamme kasvaa seuraava sukupolvi, jolle jokaisen oikeus omaan turvalliseen tilaan on itsestäänselvyys ja kaikesta kokemastaan kiusaamisesta on hyväksyttävää kertoa turvalliselle aikuiselle. Kun puhutaan seksuaalisesta häirinnästä, puhutaan aina herkistä ja henkilökohtaisista asioista. Erityisesti näin on silloin, kun kyseessä ovat nuoret. Häirintä ei kuulu sen enempää nuoruuteen kuin mihinkään muuhunkaan elämänvaiheeseen.
Niin kauan, kuin yksikin nuori käy iltaisin nukkumaan miettien miksi juuri minun rajani rikottiin, keskustelu häirinnästä ei ole mennyt liian pitkälle tai ole turhaa. Keskustelu on vasta alkua sille muutokselle, jonka on tapahduttava. Häirinnälle on sanottava kaikkien yhdessä ei!