Kesällä mikään ei ole sen hauskempaa kuin uiminen. Ainakaan silloin, kun on lapsi. Uimaan on päästävä, järvisyyhystä välittämättä.

Va­ho­nie­mes­sä meil­lä on ai­van iha­na ui­ma­ran­ta. Hiek­ka­poh­ja ja ma­ta­laa mo­nen met­rin pää­hän. Iso­van­hem­pa­ni ker­toi­vat ai­na, et­tä ran­ta on mant­taa­li­kun­nan maa­ta. En kyl­lä kos­kaan ym­mär­tä­nyt, mitä se tar­koit­ti. On­ko ran­ta kaik­kien yh­tei­nen vai ei ke­nen­kään? Mut­ta sil­loin en sii­tä pal­jon vä­lit­tä­nyt. Pää­a­sia, et­tä pää­si ui­maan. Vaik­ka­kin vas­ta il­ta­päi­väl­lä.

Lapsena nautin uimisesta suunnattomasti, tässä serkkuni kanssa. Hiekkapohjainen ranta ja kirkas vesi ovat aina olleet Pyhäjärven parhaita puolia.

Katri Mäenpää

Ke­säl­lä muis­tan eh­dot­ta­nee­ni mon­ta ker­taa jo heti aa­mul­la, et­tä men­nään ui­maan. Ai­na vas­taus oli sama. Men­nään vas­ta il­ta­päi­väl­lä. Syy il­ta­päi­vä­uin­tiin oli se, et­tä aa­mul­la ei ran­taan pais­ta­nut au­rin­ko. Pel­lon ja ran­nan vä­lis­sä kas­voi suu­ria pui­ta ja aa­mu­päi­väl­lä au­rin­ko pais­toi ran­nan ta­kaa. Nyt ti­lan­ne on toi­nen. Au­rin­ko ei ole suun­taan­sa muut­ta­nut, vaan Ta­pa­ni­myrs­ky kaa­toi ran­nan suu­ret puut ja au­rin­ko pää­see pais­ta­maan ran­taan jo aa­mu­päi­väl­lä. Ny­kyi­sin ran­ta on myös vi­ral­li­ses­ti maa­mök­ki­läis­ten vir­kis­ty­sa­lu­et­ta.

Kutinaa uimisen jälkeen

Ma­ta­las­sa ja hiek­ka­poh­jai­ses­sa ran­nas­sa on vain yk­si har­mi. Ni­mit­täin jär­vi­syy­hy. Jär­vi­syy­hyn ai­heut­taa ve­si­lin­tu­jen loi­nen, mik­ros­koop­pi­sen pie­ni imu­ma­to. Imu­ma­to viih­tyy Py­hä­jär­ves­sä, kos­ka siel­lä on suo­tui­sat olo­suh­teet sen ke­hit­ty­mi­sel­le ja le­vi­ä­mi­sel­le. Ma­ta­lis­sa ran­nois­sa ja kas­vil­li­suu­den jou­kos­sa asuu pal­jon ko­ti­loi­ta, jois­sa imu­ma­dot kas­va­vat.

Lap­se­na sain jär­vi­syy­hyn joka kesä, ai­na­kin muu­ta­man ker­ran. Pie­ni imu­ma­to tart­tuu ih­mi­sen ihoon ja saa ai­kai­sek­si hil­lit­tö­mäs­ti ku­ti­se­van näp­py­län. Muu­ta­man päi­vän pääs­tä näp­py­lään tu­lee ve­si­kel­lo ja sen jäl­keen ti­lan­ne al­kaa hel­pot­taa. Jos­kus sain näp­py­löi­tä niin pal­jon, et­tä mi­nul­le nou­si kuu­me. Sil­loin ei ui­maan voi­nut men­nä muu­ta­maan päi­vään. Muu­ten ei jär­vi­syy­hy kos­kaan es­tä­nyt ui­mis­ta. Ui­maan oli pääs­tä­vä, syy­hys­tä vä­lit­tä­mät­tä.

Jär­vi­syy­hyn en­nal­ta­eh­käi­sy on han­ka­laa. Kas­vil­li­suu­den per­kaa­mi­nen voi aut­taa, kos­ka ko­ti­loi­ta on sen jäl­keen vä­hem­män. Ko­ti­loi­den pois­ta­mi­nen tai­taa kui­ten­kin ol­la tur­haa, kos­ka kuu­lin, et­tä yk­si ko­ti­lo voi vuo­ro­kau­den ku­lu­es­sa tuot­taa yli 20 000 imu­ma­don touk­kaa! Eli yk­si­kin ko­ti­lo le­vit­tää jo jär­vi­syy­hyä. Pa­rem­pi kei­no vält­tää syy­hyä on ui­da sy­vem­mäl­lä ja ui­mi­sen jäl­keen kui­va­ta hy­vin kar­he­al­la pyyh­keel­lä.

Sama paikka ja yhtä kirkas vesi, vaikka kuvien välillä on aikaa kulunut 30 vuotta. Elmeri nauttii uimisesta yhtä paljon kuin minäkin.

Katri Mäenpää

Kaik­ki ei­vät kui­ten­kaan saa jär­vi­syy­hyä. Lap­set saa­vat syy­hyn hel­pom­min, kos­ka he pols­ki­vat ran­ta­ve­des­sä pit­kiä ai­ko­ja. Mut­ta lap­sis­sa­kin on ero­ja. Toi­set saa­vat syy­hyn hel­pom­min kuin toi­set. Omat lap­se­ni pols­ki­vat jär­ves­sä yh­tä lail­la kuin minä ai­koi­na­ni, mut­ta heis­tä vain yk­si on saa­nut jär­vi­syy­hyä yh­den ker­ran. Kun olin lap­si, syy­hyn ai­heut­ta­maa ku­ti­naa lie­vi­tet­tiin ment­hol-spriil­lä. On­nek­si ny­kyi­sin voi an­taa al­ler­gi­aoi­reil­le ruk­ka­set vä­hän ki­vut­to­mam­mal­la ta­val­la.