Muistin taas, kuinka viimeisten pianotuntien jälkeen lukion musiikinopettaja lausahti opiskeluhaaveistani: sinustahan tulee siis venäläinen munkki. Kerroin hakeneeni Helsinkiin lukemaan venäjän kieltä ja teologiaa. Joskus myöhemminkin joku on tainnut ohimennen huikata, että olisin muuten hyvä pappi. Kommentit ovat enemmän järkyttäneet kuin rohkaisseet: miten voi vaikuttaa nunnahenkiseltä tai tuntua pastorilta? Nauruhan siinä pääsee. Valitsin epäröimättä käännöstieteen opinnot.
Olen tavannut Venäjällä veljiä ja sisaria tummissa huiveissaan ja pitkissä kaavuissaan. Luostarit ovat oikein miellyttäviä paikkoja vierailla, sillä ruoka, rauha ja keskustelut tuntuvat läpitunkevilta ja tavallista voimakkaammilta. Viime kesänä kävin myös Lintulan nunnaluostarissa, jonka kahvilassa hyvä ystäväni työskenteli kesäapulaisena. Istuimme pihamaalla työntekijäporukalla kalsean ilta-auringon alla hampaat kalisten ja neulepuikot kilisten. Kirjoitin runoja ja mietin.
Munkin tai nunnan ura ei taida kuulua suomalaisen opinto-ohjauksen tarjoamiin vaihtoehtoihin. Harvahan täällä sellaista kutsumusta seuraa. Mutta on siinä paljon kaunista, kun se on vilpitöntä: pyyteetön palveleva rakkaus, viehättävä sisäpiirihuumori ja selkeä elämäntehtävä. Sen historiallinen kontrasti ulkomaailmaan on toki vanha kuin taivas mutta ajaton.
Maailmankatsomuksellinen laiskuus, juurettomuuden kokemus ja elämän tarkoituksettomuuden looginen ongelma vaikuttavat pitkälti länsimaisen ihmisen taakalta, jonka vain pandemia pystyi meille peilistä osoittamaan. Hiljaiset kammiohetket yksiössä, kaksiossa ja kesämökillä selkiyttivät arkea ja elämää. Innostuin itse musiikinopettajaa muistellen opettelemaan perussointuja ukulelella ja laittamaan joka päivä kunnon ruokaa epämääräisten porkkana- ja puuromössöjen sijaan.
Välillä varsinkin Uudenmaan eristyksen aikana erakoituiminen turhautti ja ahdisti. Silti pikku luostarikokemukseni loppusaldo oli virkistävä ja tylsäkin lepo tuli todella tarpeeseen. En aio vieläkään lähteä Lintulaan retriittiin, mutta töihin Keski-Eurooppaan toivottavasti kyllä. Kai minusta sitten tulee Kennedyn vuoden 1963 sanoin Berliinin munkki.