Monen polulle osuu tilanne, jossa läheinen sairastuu. Omaishoitajuus on suurta joukkoa koskeva asia, mutta sairastuneiden ja heistä huolta pitävien ääni jää usein kuulumattomiin. Omaishoitajien voimat menevät jo siihen, että he ovat omaishoitajia. Sairastuminen eriarvoistaa ihmiset. Elämä kuormittuu, elämänpiiri kapenee, perheen sisäinen dynamiikka muuttuu, perheenjäsenille aiemmin olemassa ollut turvaverkko katoaa.
Korona on kuormittanut omaishoidon tilannetta vielä merkittävästi. Monet ovat joutuneet jäämään neljän seinän sisään. Vähäisiä lomapäiviä, joita hoitaja tarvitsee palautuakseen edes hieman, on jouduttu perumaan. Hoidettavan kunto huononee kuntouttavan toiminnan estyessä. Päättäjille, jotka tässä tilanteessa kehtaavat heikentää vaikeassa asemassa olevien omaishoitajien tukea: hävetkää.
Korvaus korvaamattomasta työstä on kunnalta pieni. Suurempi korvaus hoitajalle on se, mikä merkitys ja tärkeys hoidettavalle on siinä, että hän saa olla kodissaan. Omaishoitajan moninaisesta 24/7-työnkuvasta kertomiseen palstan merkkimäärä ei riitä. Vierellä kulkee myös suru. Itselleen rakasta ihmistä haluaa tukea ja auttaa. Oman jaksamisensa ja terveytensä kustannuksella omaishoitaja venyy äärirajoilleen. Jo lukuisat yöherätykset väsyttävät kenet tahansa.
Kuka pitää omaishoitajan puolia? Ketä kiinnostaa? Tähänkö myös päättäjät luottavat? Voimat ja aika eivät hoitotyön lisäksi riitä oikeuksistaan taistelemiseen. Entä kun voimat loppuvat? Hoidettavia onkin kaksi. Omaishoidon tukeminen on myös kunnan edun mukaista, laitospaikkojen ollessa vähissä ja kalliimpia.
Mikä on ihmisen mitta? Miten elämämme merkitys määritellään? Riippumatta siitä mitä uskontoa tunnustaa vai tunnustaako, ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” on monesti hyvä ohje elämän matkalle. Pidetään huolta lähimmäisistämme. Niille, jotka ovat onnistuneet säilyttämään sydäntään maailman melskeessä tämä lienee astetta helpompi tehtävä. Muille muistutukseksi, jonain päivänä se voi olla sinun läheisesi tai sinä itse. Kuka viereesi silloin jää?